Vuoden uskonnonopettaja: ”Maallistuminen ollut yllättävän nopeaa”

 

Uskonnonopetuksen asemasta peruskoulussa ja lukiossa on keskusteltu viime aikoina runsaasti. Yle selvitti helmikuun alussa, että 61 prosenttia kansanedustajista ei kannata oman uskonnon opetuksen korvaamista kaikille yhteisellä ”ei-katsomuksellisella” uskontotiedon ja etiikan opetuksella.

Vuoden uskonnopettaja 2014, Tampereen yliopiston normaalikoulun filosofian ja uskonnon lehtori Tuovi Pääkkönen uskoo kuitenkin, että ”jonkilainen yhteinen katsomusaine muodostetaan ennemmin tai myöhemmin”.

– Jos arvostamme oman uskonnon syvällistä tuntemusta, on nykyinen malli tietysti paras, mutta jos arvona on suvaitsevaisuuden ja dialogin opetus, yhteisellä aineella voidaan vastata siihen, Pääkkönen kommentoi Seurakuntalaiselle.

– Sekä oman uskonnon tunteminen että suvaitsevaisuus ovat tärkeitä. Myös dialogin edellytys on, että tuntee sekä omaa että vierasta katsomusta, Pääkkönen huomauttaa.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Hänen mukaansa uskonnon opettamiselle on yleisesti ottaen laajasti ymmärrystä ja sen halutaan jatkuvan.

Yhteisymmärrys on myös siitä, että uskonnonopetus koulussa ei ole uskonnon harjoittamista, siis rukousta ja jumalanpalvelusta.  

Pääkkönen on havainnut, että kaikki opiskelijat ja heidän perheensä eivät nykyään halua sitoutua omaan uskonnolliseen taustaansa.

– Halutaan olla avoimia kaikelle. Jos poliittisissa ratkaisuissa pidetään tiukasti kiinni oman uskonnon opetuksesta, voi olla että uskonnonopetus päätyy liian kauas siitä, mitä ihmiset haluavat uskonnonopetukselta. Monet näkevät uskonnonopetuksen pääasiassa maailman ymmärtämisen välineenä. Silloin etiikka, maailmanuskontojen ja kulttuurin tuntemus korostuvat.

Tuovi Pääkkönen sanoo, että uskonnonopettajan työ on paljolti uskonnollisen kielen opettamista ja tulkkina toimimista.

– Joskus tuntuu kuitenkin, että tehtävästä on tullut liian vaativa. Maallistuminen on ollut yllättävän nopeaa. Pelkkä uskonnonopetus ei voi kannatella yhteyttä uskonnolliseen yhteisöön, jos sitä muuten ei ole olemassa.

”Oman uskonnon opetus tärkeää vähemmistöryhmille

Yhteinen uskonnonopetus olisi Pääkkösen mukaan luterilaisuutta pienemmille Suomessa vaikuttaville uskontokunnille, kuten islamille ja ortodoksisuudelle tappioksi, mitä tulee oman uskonnon asiantuntijuuteen.

– Luterilaisen uskonnon itseymmärrys ja tehtävä ovat erilaiset kuin pienten ryhmien uskonnoilla. Luterilainen uskonto palvelee enemmistöä ja on avoin kaikille, mutta pienten omien uskontojen ja elämänkatsomustiedon rooli on olla vähemmistön identiteetin rakentaja. Oma, erillinen opetus on niille siksi tärkeää.

– Elämänkatsomustiedossa puolestaan katsotaan maailmaa etupäässä uskonnottomasta näkökulmasta. Uskontoa ei nähdä kulttuurin keskiössä, vaan sen osa-alueena. Monet muut kulttuurin ja elämäntapamme ilmiöt nähdään vähintään yhtä tärkeinä kuin uskonnot. Siksi elämänkatsomustiedonkaan yhdistäminen yhteiseen katsomus- tai uskontotietoon ei ole ongelmatonta.

– Erilaiset oman uskonnon ja yhteisen katsomusaineen yhdistelmämallit voivat ehkä tuoda jonkinlaisen ratkaisun tähän dilemmaan, Pääkkönen toteaa.

Suomen uskonnonopettajain liitto SUOL ry. valitsi vuoden uskonnonopettajan nyt kolmatta kertaa. Tuovi Pääkkönen sai kehuja muun muassa siitä, että hän on hyödyntänyt opetuksessa sähköistä oppimisympräistöä sekä erilaisia matkoja ja retkiä. Hän on lisäksi kouluttanut opettajia ja tehnyt oppikirjoja. 

 
Artikkelibanneri perussanoma