Vuoden pyhäkoulunohjaaja Lahja Pavela liputtaa taidolla pyhäkoulun puolesta

 

”Taivaan lahja Laitilalle”, kuvaavat seurakunnan työntekijät Vuoden pyhäkoulunohjaajaksi valittua Lahja Pavelaa. Perinteistä pyhäkoulua hän on pitänyt 20 vuotta, Ilon Helmet -pyhäkoulukuoroa reilut 10 vuotta.

”Pyhäkoulukuoro on kuoro, jossa lauletaan hengellistä musiikkia laidasta laitaan. Ohjelmassa on myös rukouksia ja raamatunkertomuksia – aina kun ehditään. Tosin sanon kyllä välillä lapsille, että tulkaa ihmeessä pyhäkouluunkin, että päästään käymään läpi näitä juttuja kunnolla ajan kanssa”, Lahja Pavela sanoo. Hän pitää varsinaista pyhäkouluakin, vuoroviikoin muiden ohjaajien kanssa. On pitänyt jo 20 vuotta.

Energiaa Lahjalla tuntuu riittävän loputtomiin. 5–14-vuotiaista lapsista koostuva 30–40-henkinen lauluporukka tekee paljon yhteistyötä eri tahoilla ja esiintyy paljon. Kuoro on osallistunut myös Jippii-elokuvan tekoon ja tehnyt viisi äänitetty yhdessä muiden kuorojen kanssa.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Kuoron viikoittaisia tiedotteita Lahja täydentää kuoroasioiden lisäksi joka kerta myös taivaallisella ilosanomalla sen eri muodoissa.

”Siihen minä luotan, että Taivaan Isä antaa energiaa. Ja sydämestäni tätä lasten eteen teen”, Lahja kuvaa energiansa lähteitä.

”Ja pyhäkoulutyö kun on niin ihanan rönsyilevää. Se ei jämähdä rajoihin. Jos on halu tehdä, niin varmasti saat tehdä”, hän nauraa ja tunnustaa, että vetää pyhäkoulukuoroa myös Rauman puolella.

Pienet hetket, katse, sanat ja kohtaamiset jättävät hyvä siemenen itämään

Erityistaitoihin kuuluu myös organisointikyky, jolla erilaiset kyyditys- ja kuljetusringit saadaan toimimaan ja jolla varmistetaan, eivätkä kuoron harjoitusajat mene päällekkäin paikkakunnan harrastusmahdollisuuksien kanssa.

”Iso kiitos kuuluu kylläkin vanhemmille ja isovanhemmille, jotka jaksavat kuljettaa ja kannustaa lapsiaan positiivisesti”, Lahja painottaa.

Häntä itseään kuvataan ”taivaan lahjaksi Laitilalle”.

”Lahja on kuin yksi meistä seurakunnan työntekijöistä, joka ehtii kaiken muun lisäksi suunnittelupöytien ääreen ja pop up -pyhisten tekijäkaartiin. Hänellä on näky siitä, että pienet hetket, katse, sanat ja kohtaamiset lasten ja vanhempien kanssa jättävät aina hyvän siemenen itämään. Hän on iloinen, herkkä ja aito ihminen, joka liputtaa taidolla pyhäkoulun puolesta”, työntekijät kuvaavat.

Muut Vuoden pyhäkouluohjaaja -ehdokkaat olivat Liisa Itäkylä (Porin Teljän seurakunta), Mirjami Soikkeli (Loimaan seurakunta), Eija Kymäläinen (Porin Teljän seurakunta), Seija Teinilä (Pöytyän seurakunta), Terhi Miikki (Liedon seurakunta), ”pyhäkouluäitien tiimi” (Jenni Birkström, Katri Elonheimo, Pauliina Pietiläinen, Mari Suominen ja Aila Väänänen, Sauvo-Karunan seurakunta) ja Ulla Lähteenmäki (Turun Maarian seurakunta).