Yleinen: Tuomas Enbuske kuvaa luterilaista uskoaan: ”Ei kielilläpuhumista, ei ikoneja, ei suitsukkeita – Sana riittää”

Vuoden kristillinen kirja 2012 -palkinnosta kilpailee kuusi kirjaa

 

Vuoden kristillinen kirja 2012 -loppukilpailun ehdokkaat julkistettiin Turun kansainvälisillä kirjamessuilla sunnuntaina 7. lokakuuta. Kristilliset kustantajat ry:n järjestämän kilpailun voittaja sekä yleisöäänestyksen voittaja julkistetaan Helsingin kirjamessuilla 28. lokakuuta. Voittajakirjan valitsee tänä vuonna Suomen ortodoksisen kirkon johtaja arkkipiispa Leo.

 

Yleisöäänestykseen voi osallistua 7.-27. lokakuuta verkossa osoitteessa www.kristillisetkustantajat.fi ja 25.-27. lokakuuta Helsingin kirjamessuilla.

Janoinenlammas.fi neliöb.8.5.-4.6.

Kilpailuun ilmoitettiin 43 teosta 25 eri kustantajalta. Lähetetyistä kirjoista valitsi loppukilpailun ehdokkaat Kristilliset kustantajat ry:n asettama esiraati. Esiraatiin kuului kristillisten kustantajien, kirjakauppojen ja kirjastoalan edustajia.

Loppukilpailun ehdokkaiksi on valittu kuusi kirjaa.

Hannu-Pekka Björkmanin Kadonneet askeleet – Matkoja aikaan ja taiteeseen (Kirjapaja) on kirja taiteen, maiseman ja muistin merkityksistä.

Johanna Hurtigin ja Mari Leppäsen toimittamassa Maijan tarina – Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana (Kirjapaja) -teoksessa vanhoillislestadiolainen Maija kertoo lapsena koetusta seksuaalisesta väkivallasta sekä sen seurauksista. Teoksessa kirjoittavat myös eri alojen asiantuntijat.

Erkki Jokisen Muukalainen (Perussanoma Oy)on kirja muukalaisuudesta Suomessa nyt ja ennen. Siinä avataan myös muukalaisuuden hengellistä merkitystä.

Leena Jäppilän Pieni kantaattikirja – J.S.Bachista, unista ja tiheästä todellisuudesta (Kansanvalistusseura) syventyy Johann Sebastian Bachin kirkkokantaattien maailmankuvaan ja musiikilliseen avaruuteen.

Heikki Räisäsen Mitä varhaiset kristityt uskoivat (WSOY) on eksegetiikan tutkijan yleistajuinen teos varhaisten kristittyjen erilaisista, ristiriitaisistakin näkemyksistä.

Pekka Simojoen ja Kalle Vaismaan kokoama Seitsemän silmäniskua (Suomen Lähetysseura) kertoo sanoin ja kuvin kirkkomme musiikkielämän vahvan vaikuttajan Pekka Simojoen elämästä.

Vuoden kristillinen kirja 2011 oli Juha Sihvolan Maailmankansalaisen uskonto. Yleisöäänestyksen voitti Minna Rissasen Sieluani et saa – Narsistin uhrista selviytyjäksi.