ViaDia käynnistää Hämeenlinnassa naisvankien kristillisen kuntoutuksen

 

Kuva: Rikosseuraamuslaitos

Maaliskuussa alkaa neljän kuukauden kurssi, johon kuuluvat mm. Alfa- ja Krito-ryhmät sekä sielunhoitoa, päihdetietoa ja elämänhallinnan taitoja.

ViaDian vankilatyön yhdyshenkilö Pekka Matilainen on asiantuntijajäsen Kirkkohallituksen asettamassa rikosseuraamusalan hengellisen työn neuvottelukunnassa. Kuva: ViaDia ry

Yksi Suomen monista, kristillistä vankilatyötä tekevistä toimijoista on ViaDia ry, joka on Vapaakirkon arvoihin pohjautuva valtakunnallinen diakoniatyön järjestö.

ViaDia aloittaa Hämeenlinnan vankilassa kuntoutuskurssin kahdelle ryhmälle maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Yhdessä ryhmässä on kerrallaan enintään viisi vankia.

IK-opisto (vuosisop) neliöb.17.-30.1.MJa

ViaDian vankilatyön yhdyshenkilö Pekka Matilainen kertoo, että kuntoutuskurssi on Hämeenlinnan vankilassa laatuaan ensimmäinen.

– Kokeilemme tällä pilottijaksolla kristillistä kuntoutusohjelmaa ja sen soveltuvuutta Hämeenlinnan vankilan pysyväksi toiminnaksi.

Kuntoutuskurssin vastuuhenkilön valintaprosessi on paraikaa käynnissä.

Neljä ohjaajaksi hakenutta Matilainen tapaa kuluvan viikon perjantaina 27.1., kun ViaDian valintaryhmä haastattelee heidät.

Kuopion vankilassa ViaDian kristillinen kuntoutus on jo vakiintunut. Sitä on järjestetty non stop –periaatteella syksystä 2013 lähtien. Tähän menneissä kursseille on osallistunut 53 vankia.

– Omasta aloitteestaan yksikään vanki ei ole kuntoutusta keskeyttänyt, kertoo Matilainen.

Kuntoutuksen käynnistyminen Hämeenlinnassa on iloinen asia, kuten se, että vankilatyötä tehdään nyt aiempaa näkyvämmin yhteiskristillisesti.

– Kirkkohallituksen asettama rikosseuraamusalan hengellisen työn neuvottelukunta laajeni hiljattain niin, että ryhmässä ovat asiantuntijajäseninä Vapaakirkon ja Helluntaiherätyksen edustajat, toteaa mukana oleva Matilainen.

Silti kristillisellä vankilatyöllä on näköpiirissä uhkia.

– Vankilasielunhoidon virat ovat viime vuosina olleet lakkautusuhan alla. ViaDia on mukana keräämässä nimiä adressiin, jotta ne säilyisivät. Vetoomus on tarkoitus luovuttaa ministeri Jari Lindströmille kevään 2017 aikana.

 

Aiheet