Vertaistukiryhmän avulla talous tasapainoon

 

Kuva: Sari Savela

Oulun seurakunnilla käynnistyy henkilökohtaisen talouden hallintaan keskittyvä Neuvokkaat nuukailijat –ryhmä torstaina 4.10. Kastellin kirkolla. Ryhmässä voi tutustua keinoihin, joilla omaa talouttaan on mahdollista tasapainottaa.

”Käymme läpi yleisiä budjetointiin ja taloudenhallintaan sopivia keinoja. Paikalle voi tulla kuuntelemaan, vaikka ongelmia ei olisikaan”, kannustavat Karjasillan diakoniatyöntekijät Anu Kontio ja Nina Niemelä.

Neuvokkaat nuukailijat kokoontuu kuusi kertaa ja halutessaan voi osallistua kaikille tai vain tietyille tapaamiskerroille. Jokaisella kokoontumisella on oma teema. Ryhmässä vierailee asiantuntijoita muun muassa perintäyhtiöstä ja ulosottovirastosta.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Vinkkien lisäksi ryhmä tarjoaa vertaistukea samassa tilanteessa oleville. Kaikille avoimeen ryhmään voi tulla mukaan ilman ennakkoilmoittautumista.

Velkaantuminen näkyy yhä selvemmin seurakuntien diakoniatyössä. Syvissä talousvaikeuksissa olevien ihmisten määrä on lisääntynyt.

”Useimmiten ongelmien syynä on vaikea elämäntilanne. Silloinkin voi arjesta saada paremman otteen omaa talouttaan suunnittelemalla ja seuraamalla”, sanoo Anu Hannula.

”Jos velkaa on usealle taholle, kaaos valtaa nopeasti. Talousongelmissa on tärkeää hahmottaa kokonaiskuva, minne on velkaa ja kuinka paljon”, lisää Nina Niemelä.