Vastavihityn kiinalaispiispan uskotaan olevan arestissa

 

Vastavihittyä Shanghain apulaispiispa Ma Daqia uskotaan pidettävän arestissa kirkon seminaarissa, sillä häntä ei ole nähty lauantaisen vihkimysseremonian jälkeen. Piispa Ma Daq ilmoitti heti vihkimysseremoniansa lopussa eroavansa isänmaallisesta katolisesta järjestöstä (Catholic Patriotic Association) ja omistautuvansa piispan velvollisuuksiin. Uutistoimisto AP:n mukaan tämä merkitsee suurinta haastetta Pekingin ja katolisen papiston välillä vuosiin. Katolista kirkkoa Kiinassa valvova organisaatio sanoo tutkivansa Ma Daqian valintaa piispaksi.

 

Vatikaani ja Kiinan ovat kiistelleen piispojen nimittämisestä vuosia. Isänmaallinen katolinen järjestö on nimittänyt katoliset piispat Kiinassa. Vatikaani ei tunnusta järjestöä ja katsoo vain itsellään olevan oikeus nimittää piispoja.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Ryhmä katolilaisia on protestoinut Ma Daqian vapauttamisen puolesta Hong Kongissa. He uskovat, että Ma Daqiaa pidetään arestissa vastoin tahtoaan.