Vapputapahtumassa julistettiin: Haluamme kaupungille parasta

 

Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava kiitti puheessaan pastorien vetoomuksesta. Kuva Maija Hurri.

Koko Perheen Vapun johtoteema oli ”Haluamme Kaupungille Parasta” ( Jeremia 29:7). Kristittyjen yhteisessä tapahtumassa rohkaistiin myös kristillistä työtä perheiden ja nuorten hyväksi Tsemppi-palkinnoilla. Kylmästä säästä huolimatta tuhannet kristityt rukoilivat, ylistivät, juhlivat ja marssivat yhdessä Helsingin Senaatintorilla.

Pääkaupunkiseudun 13 eri seurakunnan pastoria luovuttivat ”Haluamme Kaupungille Parasta” – julistuksen Helsingin kaupungin hallituksen puheenjohtaja Risto Rautavalle. Pastorit rukoilivat kaupungin johtajien, virkamiesten, turvallisen kaupungin, koululaisten, opiskelijoiden, vanhusten ja perheiden puolesta sekä rikollisuuden ja päihteiden väärinkäytön loppumiseksi.

Radio Dei ja Päivä osakeyhtiö rohkaisivat tapahtumassa pääkaupunkiseudulla tehtävää kristillistä työtä ”Tsemppi-palkinnoilla”. Perheiden ABC+-lehti jakoi perhepalkinnon Parisuhteen Palikat -projektille kiitellen erityisesti hankkeen laajapohjaisuutta. Mukana on ollut Suomen ev.lut kirkon lisäksi parisuhdetyötä tekeviä järjestöjä sekä adventtikirkko, helluntaikirkko ja vapaakirkko. Dynamite-lehti jakoi nuorisopalkinnon Takaisin elämään yhdistykselle, joka työskentelee syrjäytymisuhan alla olevien ja jo syrjäytyneiden nuorten parissa.

Perheniemi trp.sh-neliö vkot25.-26.

Koko Perheen Vappu -koordinaattori Mika Jantunen arvioi tapahtumaan osallistuneen noin 3000-5000 ihmistä. Pari tuhatta uskollista osallistui myös Jeesus-marssiin rukoillen kaupungin puolesta. Tilaisuus päättyi Tuomiokirkossa Urban Praise -levynjulkkarikonserttiin. Urban Praise -levyn musiikillinen yhteistyö suomalaisten muusikoiden ja uusiseelantilaisen ylistysjohtaja David Lyle Morrisin kanssa on saanut alkunsa Urbaani Unelma tapahtumassa. Helsingissä Urbaani Unelma ottaakin Koko Perheen Vapputapahtuman viestikapulan ja jatkaa pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteistyötä kaupungin parhaaksi.

Koko Perheen Vappu tapahtuman järjesti Kristityt Yhdessä ry ja pääsponsorina olivat Radio Dei ja Fida International.

 
Dei, artikkeliban. 29.6.- MJa