Vanhoillislestadiolaisten seuratoiminnassa otettu digiharppaus – sosiaalisen median alustat ja uudet sovellukset aktiivisessa käytössä

 
joukko-nuoria-seisoo-puolikaaressa-selin-nuorilla-on-kädet-toistensa-hartioilla-nuorilla-on-kesäiset-vaatteet-aurinko-paistaa

Nuoria Suviseurojen juhlaportilla. Lopen juhlaporttiin on solmittu ryijytekniikalla kirjaimia kierrätystekstiilistä ja -muovista. Solmitut kirjainkuviot muodostavat Suviseurojen tunnuslauseen. Kuva: Kuvapalvelu/Suviseurat

Koronapandemia on tuonut uusia toimintamuotoja Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) ja sen jäsenyhdistysten toimintaan. Paikalliset rauhanyhdistykset ovat muun muassa järjestäneet seuroja, pyhäkouluja ja raamattuluokkia etänä.

– Korona-aika toi toimintaan digiloikan, viestimiseen on otettu uusia keinoja, sanoi SRK:n johtokunnan varapuheenjohtaja Valde Palola Lopen suviseuroissa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa lauantaina iltapäivällä. Suviseurat alkoivat perjantaina 1.7. ja päättyvät maanantaina 4. heinäkuuta.

Kahdet aiemmat Suviseurat järjestettiin pelkästään radiossa ja verkossa, mikä on lisännyt seuratilaisuuksien videointeja. Suoratoistot on välitetty YouTuben kautta.

Parikanniemisäätiö neliöb. 6.-12.8. MJa

Muutos näkyy myös ulkomaille suuntautuvassa lähetystyössä, koska koronapandemia rajoitti matkustamista.

– Englanninkielinen puhe tai alustus välitettiin kohdemaihin Whatsappilla. Sitä kokoonnuttiin kuuntelemaan esimerkiksi koteihin. Paikallinen tulkki käänsi sisällön eri kielille, kertoi puolestaan SRK:n toiminnallisen osaston johtaja Pekka Kainua.

Kainuan mukaan kotimaassa on ollut patoutunutta leirinälkää, toiminta on käynnistynyt vilkkaana korona-ajan jälkeen Rautiosaaren, Siikatörmän, Kallion ja Maitoisten leirikeskuksissa. Enemmistö leiriläisistä on ollut lapsia ja nuoria. Hankasalmen uusi leirikeskus otetaan käyttöön loppukesästä.

Julkaisupuolella Kuule-sovellus on ollut suosittu. Sovelluksen kautta voi kuunnella musiikkia, e-kirjoja, podcasteja sekä kahta äänilehteä. Vastaavasti myös Resurssipankki-toiminta on tavoittanut käyttäjät. Palvelun kautta on tarjottu lastenhoitoapua ja järjestetty vierailuja ikäihmisten luokse.