Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Vahva yhteiskunnallinen ja kristillisen kentän vaikuttaja on poissa

 

Jorma Niemelä vaikutti sekä kirkollisella että yhteiskunnallisella kentällä. Kuva: Niemelän arkisto

Diakonia-ammattikorkeakoulua vuosia johtaneen Jorma Niemelän sydän sykki lähimmäisille ja erityisesti heikoimmassa asemassa oleville.

Tohtori Jorma Niemelä (69) menehtyi sairauden murtamana 14. helmikuuta. Häntä jäivät kaipaamaan puoliso, lapset ja lapsenlapset muiden läheisten ja laajan ystäväjoukon kanssa.

Jorma Niemelä oli vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja, erityisesti sosiaalikentän tehtävissä ja toimissa. Hän johti vuosia Diakonia-ammattikorkeakoulua (Diak) ja osallistui monipuolisesti kotikirkkonsa Suomen Vapaakirkon toimintaan. Hän palveli lukuisissa luottamustehtävissä ja tuki useita yhdistyksiä ja järjestöjä eri tavoin.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

Monipuolinen vaikuttaja

Niemelän sydän sykki lähimmäisille ja erityisesti heikoimmassa asemassa oleville. Hän toimi Sosiaalilähetys ry:n alkukoti Toivolan johtajana sen perustamisesta lähtien vuosina 1977–1980 ja toimitti samaan aikaan Vangin toivo -lehteä. Vuosia kestänyt toiminta Sininauhaliitossa alkoi 1984, ja vuodet 1992–2004 Niemelä palveli liiton toiminnanjohtajana. Diakonia-ammattikorkeakoulun rehtori-toimitusjohtana Niemelä toimi vuodesta 2004 aina vuoteen 2015, minkä jälkeen hän jatkoi erityisasiantuntijana eläkkeelle siirtymiseensä saakka. Niemelä työskenteli myös Suomen Viikkolehden päätoimittajana 1980-luvun alussa.

Lähimmäisenrakkaus ohjasi valintoja niin työelämässä kuin vapaaehtoistoiminnassa. Suomen Vapaakirkon Nuoret ry sai Niemelästä aktiivisen johtokunnan jäsenen vuosiksi 1973–1980, ja Suomen Vapaakirkon hallituksen puheenjohtajana hän palveli 1992–1999. Hänellä oli tapana osallistua paikallisen vapaaseurakunnan jumalanpalveluksiin ja toimintaan niin asuinpaikkakunnallaan kuin mökkipaikkakunnallaankin. Erityinen ilon aihe oli ViaDia-liike, jonka monipuolinen diakoniatyö on viime vuosina laajentunut ympäri maatamme.

Kirjoittaja on Vapaakirkon kirkkokunnanjohtaja

 
Päivä artikkelibanneri 11.3.- 2024