Ihmisiä ja ilmiöitä: Onnellisuusprofessori Markku Ojanen: Iloa ja elinvoimaa ikävuosiin

Uudessa lyhytelokuvassa käsitellään aikuistumisen haasteita

 

Päähenkilö Kaisa lähtee opiskelemaan Suomen Raamattuopistolle

Nuotan uusi lyhytelokuva Omissa kengissä on jatkoa vuonna 2013 ilmestyneelle Lähimmäisen elokuvalle. Päähenkilö Kaisa on papin tytär, joka muuttaa ensimmäistä kertaa pois kotoa lähtiessään opiskelemaan. Jonkin ajan kuluttua hän löytää itsensä kotibileistä, eikä kaikki mene ihan suunnitelmien mukaan.

Elokuvan ohjaajan ja toisen käsikirjoittajan Jukka Peuran mukaan lyhytelokuvan aihe lähti ajatuksesta, että kristityillä on taustasta riippumatta taipumuksia tehdä väärin. Vaikka ihminen olisi kuinka uskovaisesta perheestä, niin lipsahduksia voi tulla.

– Tuntui, että aihe on pyörinyt mielessä jo pidempään. Opetus siitä, että mitä kannattaa tehdä: mikä on oikein tai väärin, mikä kannattavaa ja mikä fiksua, Peura lisää.

Perheniemi neliöb. 17.-23.6.

Peuran saama palaute on ollut pääasiassa pelkästään hyvää.
– En sitten tiedä, millaista palautetta muut ovat saaneet. Tietenkin joukossa on aina niitä, jotka eivät tykkää, mutta he ovat kai sitten hiljaisempia.

Minkäänlaisia suunnitteluja ei ole vielä aloitettu, mutta Peura kertoo miettineensä jo mahdollista jatkoa elokuville. Kolmas osa ei siis ole tulossa ihan heti, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa.

 

Katso Omissa kengissä-lyhytelokuva