Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Unkarin uusi presidentti: Sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia

 

Unkarin uuden presidentin Katalin Novakin virkaanastujaispuhe maan parlamentin edustalla 14.5. Valokuva Sándor Palace, Directorate of Communications

– Presidenttinä tuen unkarilaisia ​​henkilökohtaisen vakaumukseni, eli kristinuskoon perustuvien arvojen, ohjaamana. Kannustan siihen, että lapset kasvatetaan rakastavassa hoidossa, ja että ihmiselämää suojellaan hedelmöittymisestä alkaen.

Maaliskuussa Unkarin presidentinvaalit voittaneen Katalin Novákin virkaanastujaisia juhlittiin maan parlamentin edustalla Budapestissa lauantaina 14.5. Paikalle oli saapunut n. 2000 kutsuvierasta, tuhansia kansalaisia sekä kymmenittäin median edustajia, jotka saivat nauttia korkeatasoisista musiikkiesityksistä aurinkoisessa ja helteisessä säässä. Tilaisuutta juhlistivat luonnollisesti maan puolustusvoimien kunniakomppania sekä torvisoittokunta.

Julkisesti uskoaan tunnustavan ja vain 44-vuotiaan Katalin Novákin nousu Unkarin presidentiksi on ollut vertaansa vailla. Hän aloitti uransa vuonna 2001 Unkarin ulkoministeriössä, missä hän työskenteli ensin Eurooppa-asioiden parissa. Kun hän palasi kolmen lapsen (Ádám s. 2004, Tamás s. 2006, Kata s. 2008) äitinä kuuden vuoden äitiyslomalta ja hoitovapaalta ulkoministeriöön vuonna 2010, ulkoministeri kutsui hänet neuvonantajakseen. Vuosina 2012-2014 Novák toimi inhimillisten resurssien ministeriön kansliapäällikkönä, siirtyen vuonna 2014 perhe- ja nuorisoasioiden valtiosihteeriksi. Vuonna 2018 hänet valittiin maan parlamenttiin ja lokakuussa 2020 hänet nimitettiin perheministeriksi, missä tehtävässä hän toimi vuoden 2021 loppuun, jolloin Fidesz-puolue asetti hänet presidenttiehdokkaakseen.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.
Presidentin virkaanastujaiset pidettiin Unkarin parlamentin edustalla. Kuva Risto Huvila.

Presidentti tuomitsi Venäjän hyökkäyksen

Päähuomio tilaisuudessa kiinnittyi luonnollisesti uuden presidentin virkaanastujaispuheeseen, jonka alkupuolella Katalin Novák käsitteli pitkään Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja tuomitsi sen yksiselitteisesti:

– Tuomitsemme Putinin aggression, aseellisen hyökkäyksen suvereeniin valtioon. Sanomme ikuisesti ei jokaiselle Neuvostoliiton ennallistamiseen tähtäävälle yritykselle!

– Me unkarilaiset haluamme rauhaa niin täällä Unkarissa kuin naapurimaissamme. Haluamme voittaa rauhan, emme sotaa!

– Tämä sota ei ole meidän sotamme, mutta tämä sota käydään myös meitä rauhaa rakastavia unkarilaisia ​​vastaan. Kaipaamme turvallisuutta, keskinäistä kunnioitusta ja vaurautta. Vaadimme, että sotarikokset tutkitaan ja niistä rangaistaan!

– Emme ole neutraaleja. Seisomme viattomien uhrien ja totuuden puolella. Euroopan unionin ja Naton jäseninä täytämme sitoumuksemme, ja kun meillä on oikeus sanoa ei päätökselle ja Unkarin edut niin vaativat, sanomme ei.

Fokus perheiden ja lasten hyvinvoinnissa

Puheensa loppupuolella presidentti Novak keskittyi lempiaiheeseensa eli perheiden ja lasten hyvinvointiin:

– Presidenttinä tuen unkarilaisia ​​henkilökohtaisen vakaumukseni, eli kristinuskoon perustuvien arvojen, ohjaamana. Kannustan siihen, että lapset kasvatetaan rakastavassa hoidossa, että ihmiselämää suojellaan hedelmöittymisestä alkaen, suojelen perhettä, kunnioitamme toisiamme ja tuemme heikkoja. Kotona ja ulkomailla puhun auttaakseni nuoria perheen perustamisessa, yhdistämään uran vastuut lasten hankkimiseen ja vanhustenhoitoon.

– Suojelkaamme luomakunnan järjestystä ja luotua maailmaa, tukekaamme suurperheitä, kokopäiväisiä vanhempia, adoptoijia ja lapsistaan ​​yksin hoitavia. Tehkäämme työtä poistaaksemme kaikki taloudelliset esteet tieltä vastuulliseen vanhemmuuteen. Puhun myös suojellakseni elämää edustaen niitä, jotka eivät vielä pysty puolustamaan itseään.

Sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia!

Katalin Novak kiitti kansalaisia myös esirukouksista ja päätti puheensa seuraaviin lauseisiin:

Jumala, siunaa unkarilaisia ​​hyvällä mielellä ja lahjoillasi!
Sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia!

Presidentti Novákin virkaanastujaispäivä alkoi Budapestin reformoidussa kirkossa pidetyllä jumalanpalveluksella, jossa Unkarin eri kirkkokuntien sekä juutalaisyhteisön edustajat lausuivat yksi toisensa jälkeen siunauksensa uudelle presidentille. Jumalanpalveluksessa saarnasi Novákin entinen kansanedustajakollega, reformoidun kirkon piispa Zoltán Balog.

Katalin Novákin virkaanastujaisiin osallistui Suomesta mm. Seurakuntalaisen blogistina toimiva Risto Huvila, jonka kanssa presidentti halusi yllättäen ottaa selfien.

Presidentti Katalin Novák ja Risto Huvila

Huvila tapasi viime lokakuussa tuolloin perheministerinä toimineen Novákin Unkarin kansallisen rukousaamiaisen yhteydessä ja haastatteli häntä TV7:lle. Voit katsoa klipin tuosta haastattelusta klikkaamalla alla olevaa kuvaa.