Kirjoittanut
Ulla Barendsen-Riikonen oli kolmevuotias, kun hän löysi vanhempansa murhattuina perheen kotona Afganistanissa.
Porvoon mukulakivikatuja lämmittää aurinko. Tapaan Ulla Barendsen-Riikosen ja hänen puolisonsa Jere Riikosen eräässä kaupungin kahvilassa. Se on yksi heidän suosikeistaan, kertoo teen ja kakkujen maistelua harrastava pariskunta.
Vaikka paikka ja kesäpäivä on kaunis, käymme kohti synkkää aihetta. Miten selvitä elämästä, jos on jäänyt lapsena orvoksi ja vieläpä henkirikoksen vuoksi? Millaista on löytää omat vanhempansa murhattuina?
Ulla kuitenkin toteaa heti alkuun, että tästä ei sitten saa tehdä mitään nyyhkytarinaa.
– Tämän maailman henki näkee tapahtuneen ainoastaan negatiivisessa valossa. Eihän sitä inhimillisestä näkökulmasta voikaan käsittää, mutta Jumalan näkökulma on erilainen. Minua on vienyt elämässäni eteenpäin tieto siitä, että Jumalan tahto ihmistä kohtaan on aina hyvä. Ja totuus on se, että minulla on ollut onnellinen elämä Jumalan yhteydessä.
Lapset löysivät vanhempansa murhattuina
Ulla Barendsen-Riikosen vanhemmat olivat suomalainen Eeva Mustonen (myöhemmin Barendsen) ja hollantilainen Erik Barendsen. Molemmat kokivat tahoillaan Jumalan kutsuvan heitä työhön Afganistaniin.
Erik näki lehti-ilmoituksen, jossa haettiin apteekkaria Kabuliin, ja koki sen Jumalan merkkinä. Eeva puolestaan vieraili vuorimaassa ensimmäisen kerran vuonna 1970. Tavallisten ihmisten hätä jätti hänen sydämeensä lähtemättömän jäljen. Kaksi vuotta myöhemmin Kansanlähetys lähetti hänet maahan työskentelemään sairaalassa laboratoriohoitajana.
Sairaalassa Eeva tutustui farmaseuttina työskennelleeseen Erikiin. Pian työtovereista tuli aviopuolisoita ja kahden lapsen vanhempia.
Vuosien varrella ulkomaalaisten avustustyöntekijöiden rivit harvenivat, kun yhä useampi päätti lähteä maasta, jonka turvallisuustilanne heikkeni kaiken aikaa. Barendsenit eivät kuitenkaan halunneet hylätä kovia kokenutta afgaanikansaa.
Aamulla lapset heräsivät vain löytääkseen vanhempansa kuolleina. Ulla oli tuolloin kolmevuotias.
Barendsenien työ Afganistanissa tuli päätökseensä karuimmalla mahdollisella tavalla, kun 30.12.1980 perheen kotiin hyökkäsi yöllä miehiä, jotka huumasivat lapset, sitoivat ja puukottivat vanhemmat hengiltä sekä ryöstivät avustustyöhön tarkoitetut varat. Aamulla lapset heräsivät vain löytääkseen vanhempansa kuolleina. Ulla oli tuolloin kolmevuotias.
Vanhemmat jäivät Kabulin hautausmaalle, kun lapset palasivat Suomeen ja aloittivat uuden elämän äidin siskon perheessä.
***
Mitä sitten tapahtui? Lue Ulla Barendsen-Riikosen haastattelu Uuden Tien verkkolehdessä.
