Pitkään Afganistanissa asunut Marjatta Kyyhkynen: Luotan siihen, että Jumala on kuullut rukoukset Afganistanin puolesta

 

Marjatta Kyyhkynen vietti Afganistanissa parikymmentä vuotta. Hän muistelee vuosia hyvin merkityksellisinä, vaikka olosuhteet maassa muuttuivat radikaalisti monta kertaa. Kuva: Sari Savela

Marjatta Kyyhkynen toimi pitkään Afganistanissa kansainvälisen avustusjärjestön kielikoulun johtajana. Hän koki monta vallankumousta ja eli jatkuvasti epävarmoissa olosuhteissa, mutta tiesi olevansa oikeassa paikassa.

Teksti: Ulla-Maija Lammi-Ketoja

Alkuvuodet 1960-luvun lopulla olivat rauhan aikaa ja maan myöhempään historiaan verrattuna vapaata aikaa. Kabulissa paikallisetkin pukeutuivat länsimaalaisittain. Yliopistossa naiset ja miehet opiskelivat yhdessä. Jumala oli kutsunut samaan aikaan samaan työyhteyteen ihmisiä eri puolilta maailmaa, ja kristillisen avustusjärjestön työ pääsi alkuun.

IK-opisto (vuosisop) neliöb.17.-30.1.MJa

Pariin kymmeneen vuoteen mahtui kuitenkin monta vallanvaihdosta, ja olosuhteet muuttuivat radikaalisti monta kertaa.

– Vuonna 1973 vallankaappaus päätti kuningaskunnan ja maa julistettiin tasavallaksi. Kansainvälinen avustustyö jatkui, mutta koki vakavia kriisejä. Myös maan ainoa kirkkorakennus, vasta valmistunut kansainvälisen seurakunnan kirkko, tuhottiin hallituksen määräyksestä. Kirkko oli rakennettu ja vihitty käyttöön 1970 ”kaikkien kansojen rukoushuoneeksi”, jonka ”kulmakivenä on Jeesus Kristus”. Juuri sellaisena se ehti palvella – mutta vain muutaman vuoden – kooten yhteen veljiä ja sisaria kaukaa ja läheltä.

Kommunistinen vallankumous 1978 johti seuraavan vuoden jouluna Neuvostoliiton miehitykseen kymmeneksi vuodeksi ja sisällissotien ja ulkovaltojen väliintulojen kierteeseen, joka on jatkunut tähän asti. Nykytilanne on järkyttävä.

Osa avustusjärjestöistä on sinnitellyt maassa läpi kriisiaikojen. Muutama vuosi sitten Marjatan edustama järjestö täytti 50 vuotta, ja sitä juhlittiin eri puolilla maailmaa, Helsingissäkin muutaman kymmenen hengen työntekijäjoukolla.

– Naisten asema on vaihdellut. Neuvostoliiton vaikutuksen aikana se oli helpompi, mutta mujahedin-joukkojen vallattua Kabulin 1992 naiset eivät enää voineet mennä ulos ilman huivia ja jalat piti peittää nilkkoihin asti. Oman turvallisuutemme takia mekin muutimme pukeutumistamme vaadittuun suuntaan, mutta ei-muslimeina meille jäi hieman enemmän vapautta kuin paikallisille naisille. Öiset ulkonaliikkumiskiellot olivat voimassa vuosikausia, akuuttien kriisien aikana myös päivisin. Kaikkina noina vuosina tiimi oli todella tärkeä. Kukaan ei olisi selvinnyt siellä yksin. Yhteydet työtovereihin ja mahdollisuuksien mukaan paikallisiin ystäviin merkitsivät paljon. Oli tärkeää löytää myös rentoutumishetkiä stressaavien vaiheiden välillä.

Elettiin jatkuvasti sodanomaisissa oloissa. Toisinaan oli rauhallisempia aikoja ja välillä jopa omalla kotikadulla taisteltiin. Epävarmuudessa eläminen oli rasittavaa ja vei valtavasti voimia. Jos olisi joutunut pelon valtaan, elämästä ei olisi tullut mitään. Järjestön johto arvioi jatkuvasti turvallisuustilanteita, ja päätökset tehtiin sen mukaisesti.

Aapisen tekoa

Alun alkaen Marjatta Kyyhkynen oli hyväksytty työntekijäksi lukutaidon opetusprojektiin. Samalla hän opiskeli Kabulin yliopistossa kahta paikallista kieltä. Hän oli työryhmässä, joka valmisti aikuisten aapisen ja helppoja lukemistoja, joista otettiin vielä 1990-luvullakin uusia painoksia. Lukutaitoprosentti 1970-luvun Afganistanissa oli miehillä ehkä parikymmentä ja naisilla noin kaksi prosenttia. Myöhemmin avustusjärjestö kutsui Marjatan kielikoulunsa johtajaksi, missä tehtävässä hän toimi kymmenen vuotta. Koulussa opiskeli pääasiassa avustusjärjestön omia uusia ulkomaalaisia työntekijöitä, joiden opintoihin paikallisen kielen ohella sisältyi myös paikalliseen kulttuuriin tutustuminen.

– Ihmiset olivat aivan oma lukunsa. Ystävystyin paikallisten kanssa ja koin olevani kuin kotonani heidän parissaan. Hankittu kielitaito avasi oven myös osallistumiseen Jumalan sanan kääntämiseen heidän omalle kielelleen. Kiitin Jumalaa, että sain olla siellä, ja koin olemiseni ja työni merkitykselliseksi monista vaikeuksista huolimatta.

– Jouluajat olivat erityisiä. Ensimmäisinä vuosina kansainvälinen seurakunta järjesti upeita joulunäytelmiä elävine lampaineen ja kameleineen. Sadat kaupunkilaiset saapuivat katsomaan näytelmää useana iltana! Joulu kodissamme, jossa meitä asui yhdessä muutama työtoveri, kesti melkein pari kuukautta, kun yhä uudet vieraat innoissaan halusivat osallistua joulunviettoomme.

Jotkut työtoverit joutuivat kokemaan väkivaltaisen kuoleman.

Marjatta koki Jumalan suurta huolenpitoa. Rukousvastauksia tuli aivan arkisissa asioissa. Kuitenkin Jumala salli uskovilleen myös mitä hirveimpiä asioita. Jotkut työtoverit joutuivat kokemaan väkivaltaisen kuoleman.

– Kerran meitä oli joukko Kabulin lentokentällä tulijoita vastassa, kun siellä räjähti matkalaukkupommi. Se tuntui siltä kuin taivas olisi pudonnut niskaan. Suuri lasiseinä romahti kokonaan alas.  Ilmanpaine heitti meidät yhteen suuntaan. Kymmeniä kuoli ja toistasataa henkeä loukkaantui. Kävimme jälkeenpäin yhdessä läpi tuota tapahtumaa. Sen avulla selvisimme siitä.

Käänne junassa

Marjatta syntyi perinteiseen maalaistaloon Mäntyharjulla toisena perheen neljästä lapsesta. Silloisen tavan mukaan kolme sukupolvea asui saman katon alla. Mummo kuunteli joka pyhä jumalanpalveluksen radiosta.

Marjatta kävi lukion Lahdessa, ja eräs matka Lahdesta Mäntyharjulle oli käänteentekevä. Viereisellä penkillä oleva miesjoukko matkasi miestenpäiville Mikkeliin. Entinen merimies piteli käsissään Raamattua ja sanoi kirjaa lukevalle Marjatalle: ”Tässä on myös hyvä kirja, jota kannattaa lukea”. Mies kertoi uskoontulostaan. Tuon tapaamisen jälkeen Marjatalle kirkastui, että ”minustakin voi tulla uskova”, mikä oli riemullinen kokemus. Siitä lähtien Raamattu alkoi avautua ja Marjatta suorastaan ahmi sitä.

Suunnitelmissa oli lukion jälkeen kielten opinnot, mutta päästyään Sanan ääreen toisten uskovien nuorten kanssa Marjatta ymmärsi Jumalan kutsuvan häntä työhönsä.

– Vuonna 1959 aloitinkin opiskelun Helsingissä teologisessa tiedekunnassa. Heti alkuvaiheessa aloin osallistua myös Raamattuopiston opiskelijatoimintaan. Ne vuodet olivat intensiivistä aikaa. Kävimme mm. vierailuilla sairaaloissa, teimme boksilähetysvierailuja opiskelijoiden asuntoihin ja osallistuimme vastuunkantajina teinipäiville ympäri Suomen. Vuonna 1964 Lahden Joutjärven ylioppilas- ja teinikokouksessa olin vastuussa rukousvartiosta. Oli huikaisevaa nähdä, miten nopeasti rukousvuorolistat täyttyivät.

Marjatta koki Jumalan kutsuvan häntä Keski-Aasiaan, mutta tarvittiin vielä ulkoinen kutsu ennen kuin asia saattoi toteutua. Sekin tuli aikanaan ja asiat myös käytännössä alkoivat mennä eteenpäin.  Kurssi Jämsässä ja kielenopiskelu Englannissa kuuluivat lähtövalmisteluihin.

Ennen lähtöä asia vielä koeteltiin, sillä ajatus lähtemisestä meni kokonaan romuksi. Jo 15-vuotiaana Marjatalla oli todettu synnynnäinen sydänvika. Opiskelujen loppupuolella hän sai sydäntulehduksen, jonka vuoksi hän oli neljä kuukautta sairaalassa.

– Kun sairastuin elokuussa, pääsin sairaalasta vasta marraskuussa. Sen jälkeen oli pitkä toipuminen kotona hiljaisuudessa. Koen, että Jumala vei minut hiljaisuuteen, jossa hän opetti monia asioita. Galatalaiskirjeen 3:13 vapautti tuona aikana minut uudestaan evankeliumin iloon: ”Kristus lunasti meidät vapaiksi lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän puolestamme. Sillä on kirjoitettu: ’Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu.’” Myös taisteluvirsi ”Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on” tuli rakkaaksi.

Marjatta tervehtyi ja lensi 1969 Kabuliin.

Suomessa työ jatkui

Palattuaan lopullisesti Suomeen Marjatta toimi muutaman vuoden asioimistulkkina Afganistanista tulleille pakolaisille.  Hän on sittemmin ystävystynyt monien maasta paenneiden kanssa.

– Jumala on etukäteen valmistanut ihmisiä. Monet Suomeen tulleet ovat olleet valmiita vastaanottamaan evankeliumin. Vuosikymmeniä on rukoiltu Afganistanin puolesta. Luotan siihen, että Jumala on luvannut kuulla rukoukset.

 

Aiheet