Timo Junkkaala: Historiallisesti ei ole mitenkään outoa, että kirkko luopuu perusteistaan

Kuva: Karoliina Rauhio

Suomen Raamattuopiston Säätiön entinen toiminnanjohtaja Timo Junkkaala puhui viikonloppuna Kellonkartanon kristillisen kurssikeskuksen toimintakauden avajaisissa näkyvästä ja näkymättömästä kirkosta.

Tänä aikana moni herätyskristitty saattaa harkita Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta eroamista, koska katsoo sen luopuvan perustastaan eli Jumalan sanasta. Timo Junkkaalan mukaan on kuitenkin virheellistä kuvitella, ettei kirkolla olisi ollut ennenkin vaikeita – jopa luopumuksen – aikoja.

”Kirkon perusongelma on nimittäin se, että sillä on jäseninään syntisiä ihmisiä. Siksi näkyvä, empiirinen kirkko on usein hyvin viallinen. Se on historiansa aikana tehnyt kaikki ne virheet, joihin sillä on ollut mahdollisuus – ja tulevaisuus tuo mahdollisuuksia varmasti runsaasti lisää. On kuitenkin lohdullista tietää, että kirkon virheistä ja karkeista synneistä huolimatta kristillinen usko on levinnyt ja leviää edelleen maailmalla. Se leviää, koska viime kädessä kirkko on muutakin kuin pelkkä näkyvä yhteisö – se on Kristuksen ruumis, jossa Pyhä Henki vaikuttaa”, sanoo Junkkaala.

Näkyvään kirkkoon kuuluu sekä uskovia että epäuskoisia, kun taas näkymättömän kirkon jäsenyys on ihmisille salattu, koska uskoa ei voi nähdä.

”Näkymätön kirkko tarkoittaa siis maailmanlaajaa Kristuksen kirkkoa, johon kuuluvat ne, jotka uskovat häneen ja kuulevat hänen äänensä. Esimerkiksi Ilmestyskirjassa Kristus arvioi seurakuntia sen perusteella, ovatko ne pitäytyneet hänen sanassaan (Ilm. 2–3). Jumala sanaan eli Raamattuun pitäytyminen tekee siis kirkosta varsinaisesti kirkon liittäen sen Kristukseen. Näkyvä kirkko puolestaan tarkoittaa näkyvää seurakuntaa tai kirkkoinstituutiota kuten esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa ja sen jäseniä. Näkyvään kirkkoon kuuluu sekä uskovia että epäuskoisia, kun taas näkymättömän kirkon jäsenyys on ihmisille salattu, koska uskoa ei voi nähdä.”

Uskon tulisi kuitenkin Junkkaalan mukaan näkyä rakkauden teoissa.

Kirkon pyhyys on uskon asia

”Samalla tavalla kuin uskon tulisi ilmetä näkyvällä tavalla rakkauden tekoina, näkyvän kirkon tulisi ilmentää näkymätöntä kirkkoa. Näkyvää ja näkymätöntä kirkkoa ei siis voi täysin erottaa eikä myöskään samaistaa toisiinsa.”

Jos näkyvä kirkko samaistetaan täysin Kristuksen kirkkoon, päädytään Junkkaalan mukaan sellaisen opetukseen, jonka mukaan ihminen pelastuu kirkkoinstituution jäsenyyden eikä Kristuksen tähden.

”Kaikki kirkkoon kuuluvat kastetut eivät siis ole automaattisesti pelastettuja. Jos Kristuksen kirkko puolestaan erotetaan täysin näkyvästä kirkosta, ihminen joutuu todennäköisesti kirkosta eroamisen kierteeseen pitäessään kirkkoa liian pahana, että siihen voisi kuulua. Tällöin ei kuitenkaan nähdä kirkon inhimillistä puolta, johon kuuluu synti.”

Junkkaala muistutti puheessaan, ettemme sano uskontunnustuksessa, että ”näemme pyhän – – kirkon” vaan ”uskomme pyhän – – kirkon”. Kirkon pyhyys on siis viime kädessä uskon asia, eikä kirkkoa pyhitä siihen kuuluvat ihmiset vaan Kristus.

Kirkon pyhyys on siis viime kädessä uskon asia, eikä kirkkoa pyhitä siihen kuuluvat ihmiset vaan Kristus.

Vakava kysymys Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kohdalla on Junkkaalan mukaan se, ilmentääkö ja edustaako se edelleen näkymätöntä Kristuksen kirkkoa. Vaikka kirkko lakkaisikin ilmentämästä Kristuksen kirkkoa, on kuitenkin mahdollista, että Jumala jättää kirkkoon jäännöksen, joka pysyy uskollisena hänen sanalleen. Tämä jäännös pitää niin sanotusti kirkon pystyssä parempiin aikoihin saakka.

Niin tapahtui myös Junkkaalan mukaan esimerkiksi Israelin kansan historiassa. Vaikka suurin osa kansasta oli luopunut Jumalastaan, joukossa oli myös muutama uskollinen, jotka muodostivat jäännöksen odottamaan parempia aikoja.

”Tällöin tosi Israel säilyi hengissä samalla tavoin, kuin tosi kirkko eli Krituksen kirkko säilyy aikojen loppuun saakka.”
Teksti: Karoliina Rauhio