Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Teologiset opintopäivät: Kanadalaisprofessori vastaa Raamatun haastajille

 

Teologisten opintopäivien päävieras Craig Evans.

Perusta-lehden teologiset opintopäivät järjestetään Suomen Raamattuopistossa Kauniaisissa 2.-4.1.2015. Päivillä käsitellään erityisesti Raamattua ja perinteistä kristinuskoa vastaan suunnattuja hyökkäyksiä.

– Ei ole kauan siitä, kun Raamattuja etsittiin Neuvostoliiton tullissa kuin huumeita. Tästä on minullakin vielä omakohtaisia muistoja. Meillä Raamattua uhkaavat toisenlaiset tullimiehet ja rajavartijat. Modernit myytit, liberaali raamatuntutkimus ja yleinen uskonnonvastaisuus käyvät kukin omaa sotaansa pyhää kirjaa vastaan, kuvailee Teologisten opintopäivien vastuuhenkilö, Raamattuopiston tuleva toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen.

– Mutta vaikka Raamattu on koko olemassaolonsa ajan jakanut mielipiteet, monet ovat löytäneet siitä elämäänsä mielen ja merkityksen. Toisissa se on herättänyt vihaa ja vastustusta. 2000 vuodessa mikään ei ole muuttunut. Nykyään Raamattua vastaan hyökätään ehkä rajummin kuin koskaan.

Tapahtuman pääpuhuja, kanadalainen eksegetiikan professori Craig Evans purkaa luennoissaan raamatuntutkimuksen ”moderneja myyttejä”, jotka muun muassa kyseenalaistavat Uuden testamentin luotettavuutta.

Kotimaa Neliöb. 27.3.-2.4.

– Evans on yksi maailman johtavista eksegeeteistä ja Jeesus-tutkijoista. Hän tuntee hyvin myös varhaisen kristillisyyden ja osaa avata sitä uudella ja yllättävällä tavalla, Lauri Vartiainen toteaa.

Teologisilla opintopäivillä kuullaan myös varatuomari Jyrki Anttisen esitys aiheesta ”Joutuvatko perinteisesti uskovat kristityt lainsuojattomiksi kirkossa”. Perinteisellä piispan kyselytunnilla vastausvuoron saa kenttäpiispa Pekka Särkiö. Sunnuntain jumalanpalveluksessa saarnaa emerituspiispa Olavi Rimpiläinen.

Tapahtuman järjestää teologinen aikakausjulkaisu Perusta yhdessä Suomen Raamattuopiston, Suomen teologisen instituutin ja Suomen Evankelisluterilaisen Opiskelija- ja Koululaislähetyksen kanssa.

Katso tapahtuman ohjelma täältä

 
Artikkelibanneri perussanoma