Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Tarjoile papin laskiaispulla hillotäytteellä – katso video

 
Kirkon kanava laskiaispullasota

Kuvakaappaus Kirkon viestinnän tuottamasta videosta.

Kirkon viestinnän kyselytutkimus kertoo hillotäytteisen laskiaispullan olevan papiston suosiossa. Kaksi kolmasosaa Suomen papeista haukkaa mieluummin laskiaisleivonnaisensa hillo- kuin mantelimassatäytteellä.

Kirkon viestinnän kyselytutkimukseen osallistui kaikkiaan 2 063 pappia, joista 1415 pappia oli hillotäytteisen laskiaispullan kannalla. Mantelimassaa suosi 674 pappia. Kyselyssä papit ympäri Suomen saivat äänestää, kumpi on parempi täyte, hillo vai mantelimassa.

Laskiaissunnuntaista alkaa seitsemän viikkoa kestävä pääsiäisen odotus, johon liittyy paastoaminen. Paastonaika kestää perinteisesti tuhkakeskiviikosta pääsiäissunnuntaihin. Tuhkakeskiviikko on tänä vuonna 26. päivä helmikuuta. Pääsiäissunnuntaita vietetään 12. huhtikuuta.

IK-opisto Neliöb. 18.-31.3.

Kirkon viestintä ei tiedustellut kyselyssään, mikä osuus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papeista aikoo laskeutua pääsiäiseen paastoamalla. Se kuitenkin muistuttaa tiedotteessaan, että ”laskiainen on hyvä hetki tankata kaloreita ennen paastoamista”.

”Nykyään laskiaiseen liittyvät vahvasti myös laskiaispullat, sillä ennen paaston aloittamista on tapana syödä tavallista tuhdimmin. Yksi laskiaisen suuri kysymys kuuluukin: hillolla vai mantelimassalla?” Kirkon viestintä arvioi mediatiedotteessaan.

Tuhkakeskiviikosta käynnistyy myös kirkon ympäristöaiheinen Ekopaasto-kampanja. Kirkko lanseeraa Ekopaasto-kampanjansa yhdeksättä kertaa. Tänä vuonna kampanjassa kiinnitetään huomiota vaatteiden vastuulliseen käyttöön ja kierrättämiseen. Kirkko kannustaa tempauksen avulla muun muassa seurakuntia järjestämään Ekopaaston hengessä vaatteiden vaihtotapahtumia.

Katso, kuinka papit ottavat kantaa pulliin liittyvien makuvalintojensa puolesta:

 

 

 

Aiheet