Tampereella ilmestyi ensimmäinen numero Rohee-katulehdestä, jota pappikin oli perustamassa

 

Olli Viljakainen kirjoittaa kolumneja katulehteen, jonka päätoimittaja on Hannele Huhtala. Kuva: Aliisa Piirla

Tampereen Vanhan kirkon pappi, Olli Viljakainen, vakuuttui siitä, että lehdenmyynnistä saatu tulo voi antaa turvaa ihmiselle, jopa pelastaa tämän elämän.

Tamperelaiset ovat saaneet oman, paikallisen katulehden, Roheen. Ykkösnumero ilmestyi keskiviikkona, huhtikuun 20:ntena.

Aikakauslehti pitää sisällään kulttuuria, kokemuksia kaduilta ja yhteiskunnallisia näkemyksiä.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Virallisesti lehden kustantaja on Osuuskunta Vastapaino, mutta käytännössä taustalla vaikuttavat monet toimijat, kuten Nauha ry, YAD Youth Against Drugs ry sekä EHYT ry:n Tampereen Elokolo.

Lehden perustajia ovat Vastapainon kustantaja Hannele Huhtala ja pappi Olli Viljakainen.

Rohee on kadulta ostettava, kympin hintainen aikakauslehti, jota voi myydä kuka tahansa tuloja haluava.

Tampereella Roheen myyjä saa aluksi viisi ilmaista lehteä, liivit, vinkkejä myyntipaikasta ja ohjeita töiden aloittamiseen. Seuraavat lehdet myyjä hankkii 5 euron kappalehintaan. Tuoton saa pitää itsellään.

Katulehden idea oli minulle aiemmin tuntematon, mutta vaikutuin siitä, miten lehdenmyynnistä saatavat tulot voivat pelastaa jonkun ihmisen elämän. Ainakin ne voivat tuoda turvaa, sanoo Olli Viljakainen.

Hänestä myös myyjän ja ostajan kohtaaminen on ainutlaatuinen:

Ostaja näkee heti, ketä lähimmäistään hän on auttamassa.

Useimmiten myyjät tuntevat omasta kokemuksestaan asunnottomuuden, päihteiden kirot tai syrjäytymisen työmarkkinoilta.

Hannele Huhtalan mielestä katulehti muuttaa maailmaa paremmaksi.

Se luo yhteisön, tarjoaa työtä ja tuo rahaa. Se myös muuttaa kaupunkikuvaa positiivisemmaksi.

Tamperelainen Rohee toimii samalla idealla kuin Iso Numero pääkaupunkiseudulla tai vaikkapa Big Issue Britanniassa.

Kaikkiaan katulehtiä ilmestyy 35 eri maassa yli sata.

Ensimmäinen numero paljastaa, mikä on Kalervo Kummolan mielestä Tampereen suurin munaus. Pohdinnan aiheena on mm. nuorten syrjäytyminen.

Tänä vuonna tamperelaisesta katulehdestä ilmestynee kolme numeroa, ensi vuonna jo tuplasti.

Rohee järjestää kevättempauksen keskiviikkona 27.4. Tampereen ydinkeskustassa, Laikun lavalla kello 15–18, jolloin siellä esiintyvät laulaja-lauluntekijät Kielo Kärkkäinen ja Pekka Tapani. Lisäksi kuullaan puheita ja tavataan Roheen myyjiä.