Kirjoittanut
Pelkosenniemi 1939 -dokumenttielokuvassa palataan talvisodan yhteen dramaattisimpaan kohtalon hetkeen. Sotaveteraanit vaativat vielä 1960-luvulla erikoista muistomerkkiä paikkaan, jossa neuvostojoukot mystisesti kukistettiin. Mitä tapahtui?
”Tässä auttoi Herra”. Mystinen viesti saa selityksensä hiljattain ilmestyneessä dokumenttielokuvassa. Ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Martti Takalo oli kuullut ilmavoimien entisen kouluttajan ja hävittäjälentäjä Olli Seppäsen puheen talvisodan tapahtumista. Kansan Raamattuseuran palveluksessa tätä nykyä olevan Seppäsen puheessa vilahti sotilaille luettu Päivän tunnussana sekä esivallan kehotus lukea Raamattua ja rukoilla. Kansan polvistuessa rukoilemaan seuraavan vuorokauden aikana vesikelikin vaihtui neljänkymmenen asteen pakkasiin. Tällä torjuntavoitolla oli iso merkitys Suomen kohtalolle.
Nämä taustat kuultuaan Takalo ihmetteli, miksi Pelkosenniemen taistelusta ei oltu tehty ainuttakaan sotaelokuvaa.
Suomi ajopuuna talvisotaan
Lähtökohdat talvisodan syttymiselle marraskuun lopussa 1939 jakavat edelleen tutkijoita eri tulkintoihin. Elokuussa 1939 allekirjoitetun Molotov–Ribbentrop-hyökkäämättömyyssopimuksen jälkeen Saksa kuitenkin hyökkäsi Puolaan, jonka jälkeen Neuvostoliitto kutsui Suomen edustajat neuvottelemaan Moskovaan lokakuussa ja marraskuun alussa kolmeen otteeseen. Neuvostoliitto esitti Suomelle alueluovutuksia ja vastaavasti vaihtokauppana aluevaihtoa.
Rauhan tai kompromissin kannalla olivat valtioneuvos J. K. Paasikivi, Suomen puolustusneuvoston puheenjohtaja C. G. Mannerheim ja valtionvarainministeri Väinö Tanner. Sen sijaan yleistä mielipidettä mukaillut ulkoministeri Eljas Erkko katsoi Neuvostoliiton yrittävän hämätä eikä uskaltavan ryhtyä avoimeen sotaan. Toisin kävi.
Neuvostoliitto oli suunnitellut Suomen miehittämisen paljon ennen kuin talvisota edes alkoi.
Neuvostoliiton pitkänä tavoitteena oli jo aiemmin Suomen valtaaminen. Näin uskoo kapteeni evp. ja sotahistoriaharrastaja Olli Seppänen. Tämän näkemyksen hän pohjaa muun muassa historioitsija Hannu Rautkallion kirjaan Mannerheim vai Stalin (Otava 2014).
– Siinä hän tuo esille, että Stalin oli päättänyt sotilaallisista toimista Suomea vastaan jo kauan ennen talvisodan alkamista. Esimerkiksi Leningradin sotilaspiirille oli vuonna 1936 jo myönnetty suuria varoja tätä operaatiota varten. Eli Neuvostoliitto oli suunnitellut Suomen miehittämisen paljon ennen kuin talvisota edes alkoi, Seppänen kertaa.
Seppäsen mukaan on kuitenkin selvää, että talvisota ei olisi ollut vältettävissä ja Neuvostoliiton ”tavoitteena oli koko Suomen miehittäminen”. Historioitsija Teemu Keskisarja on myös todennut, että Neuvostoliitto oli jo pari vuotta ennen talvisodan syttymistä harjoitellut Itä-Karjalassa kansallismielisten suomalaisten puhdistusta eli kansanmurhaa.
Päivän tunnussana rohkaisee talvisodan syttyessä
Olli Seppänen vertaa Suomea Daavidiin ja Neuvostoliittoa Goljatiin. Tähän löytyy pari yllättävää liittymäkohtaa. Talvisota syttyi 30. marraskuuta 1939, jolloin Päivän tunnussanan ensimmäinen lukukappale oli Daavidin ja Goljatin taistelusta kertova raamatunkohta (1. Sam.17). Tämä asetelma tuli esille paremminkin ulkomaailman lehdistöissä, kun Suomi rupesi pärjäämään isoa Neuvostoliittoa vastaan.
– Nyt jo poisnukkunut Olavi Sorvari palveli Adolf Ehrnrootin jalkaväkirykmentissä. Sorvari kertoi, kuinka hänen tehtävänä oli lukea Päivän tunnussanaa kaikille miehille.
Ensitöikseen hän meni arkkipiispan luokse ja pyysi, että hän siunaisi hänet tähän valtionhoitajan toimeen.
Ylipäällikkö ja Ylipäällikkö
Toinen yhtymäkohta Daavidin ja Goljatin asetelmaan tulee Suomen itsenäisyyden alkutaipaleelta. Talvisodan piskuisen lauman johtajana toimi puolustusvoimien ylipäällikkö C. G. Mannerheim, josta Seppänen tuo esille vähemmän tiedossa olleen piirteen Mannerheimin hengellisestä vakaumuksesta. Mannerheim valittiin hiljattain itsenäistyneen Suomen valtionhoitajaksi 12.12.1918. Hän oli tuolloin Ranskassa hakemassa itsenäisyyden tunnustamista länsivalloilta eli Yhdysvalloilta ja Englannilta. Tämä oli tärkeä asia nuorelle ja pienelle valtiolle.
– Kun hänet oli valittu valtionhoitajaksi, hän tuli Tukholmasta laivalla Turkuun. Ensitöikseen hän meni arkkipiispa Gustaf Johanssonin luokse ja pyysi, että hän (arkkipiispa) siunaisi hänet (Mannerheim) tähän valtionhoitajan toimeen, Seppänen kertoo.
Daavid voideltiin kansansa kuninkaaksi ja Mannerheim pyysi siunausta paitsi itsensä myös maansa parhaaksi. Sopii pohtia, että kuinkahan moni tämän päivän poliitikko tai virkamies pyytää kirkolta siunausta tehtävänsä tekemiseen?
Pelkosenniemen taistelu
Talvisota syttyi marraskuussa 1939 ja neuvostoarmeija hyökkäsi koko itärajan pituudelta. Se oli tuohon aikaan noin 1500 kilometriä. Joulukuussa ylipäällikön esikunnalla eli päämajalla oli kiire estää neuvostoarmeijaa hyökkäämästä Lapista kohti etelää. Jääkärimajuri Armas Perksalo on muistellut jälkikäteen, miten Oulun juna-asemalta lähteneellä joukolla oli kova kiire, mutta kukaan ei tiennyt tarkkaan päämäärää.
Puutteellisesti aseistettu jalkaväkirykmentti 40 sai lopulta mahdottomana pidetyn tehtävän estää puna-armeijan hyökkäys ja samalla sen tavoitteena ollut maayhteyden katkaiseminen Sallan suunnalla Ruotsiin. Perksalon johtama rykmentti saapui kokonaisuudessaan Pelkosenniemelle 17. joulukuuta ilman tykistöä ja panssaritorjunta-aseita. Telttojakaan ei ollut kaikille jakaa. Suomen noin 1500 miehen vahvuinen Daavid kohtasi neuvostoarmeijan yli 20 000 miehen Goljatin.
Kansaa kehotettiin rukoilemaan
Olli Seppänen muistuttaa, että taistelun taustalla kristillinen usko ja rukous tuotiin rohkaisuksi valtionjohtoa myöten tilanteessa, kun suomalaissotilaiden näkökulmasta maan johtoa myöten puna-armeijaa vastaan taisteleminen vaikutti mahdottomalta tehtävältä.
Tasavallan presidentti Kyösti Kallio piti radiopuheen 17. joulukuuta Suomen kansalle ja Suomea puolustaville joukoille. Hän kehotti turvautumaan Jumalaan. Puheen jälkeen presidentin puoliso Kaisa Kallio kehotti suomalaisia rukoilemaan.
”Te sotilaat siellä rintamalla saatte joka päivä nähdä ja me täällä kotona olevat saamme ihmeeksemme kuulla, miten elämää johtava käsi antaa teille voimaa seisoa väkivaltaa vastaan ja voittaa silloinkin, kun vastassanne on valtava ylivoima.”
– Kyösti Kallio
Olli Seppänen on puhunut talvisodan tapahtumista sekä Kyösti Kallion kehotuksen merkityksestä viime vuosina eri puolilla Suomea. Toisinaan puheen jälkeen joku yleisöstä on tullut jakamaan oman tai vanhemmalta kuullun muiston eri asioista. Näin kävi myös joitakin vuosia sitten Turussa, jossa Seppänen oli puhunut Martinseurakunnan kurssikeskuksessa.
– Puheeni jälkeen juttusilleni tuli vanha herrasmies, joka kertoi, että hän oli 6-vuotias, kun äiti vei hänet ja hänen sisaruksensa kauppaan kuuntelemaan Kallion puhetta. Kauppa oli ollut täynnä ihmisiä. Kun Kaisa Kallio oli kehottanut rukoukseen, kaikki olivat polvistuneet, itkeneet ja rukoilleet, Seppänen kertoo.
Pelkosenniemellä vesikelistä paukkupakkasiin
Samaan aikaan kouluttamaton sotilasjoukko aloitti oman taistelunsa puna-armeijaa vastaan. Kun jalkaväkirykmentti 40 ja muut taisteluun osallistuneet joukot ryhmittyivät Pelkosenniemen kirkonmäellä, sääolosuhteet olivat vielä aivan toisenlaiset kuin seuraavana aamuna 18. joulukuuta.
– Silloin satoi vettä ja räntää. Kun taistelusuunnitelma toteutettiin, pakkanen kiristyi huomattavasti (aamulla kolmeenkymmeneen, myöhemmin neljäänkymmeneen). Poikkeuksellisen voimakas säätilan muutos oli ehdottomasti suomalaisten etu. Se vaikutti voimakkaammin tuohon motorisoituun, paljon teknisempään punarmeijan taisteluosastoon, Seppänen toteaa.
Suomalaisten vastahyökkäys sekä sattuma – tai ihme
Osa suomalaisista joukoista päätti koukata vihollisen selustaan. Haasteena oli kuitenkin se, että koukkaavilla joukoilla ei ollut yhteyksiä omaan rykmenttiinsä. Suomalaiset onnistuivat yllättämään puna-armeijan joukon ja tuhosivat kilometrin päässä lossilta sen huoltokeskuksen ja tykkipatterit. Niin hajanaisia ja epätietoisia kuin suomalaisjoukot olivatkin, vielä suurempi hämmennys kohtasi neuvostosotilaita, kun myös selustasta alkoi kuulua taistelun ääniä.
– Sotilas ei koskaan saa kuulla taisteluääniä selustasta. Se sai hämmennyksiin.
Samaan aikaan puna-armeijan autonkuljettaja saa kuolettavan osuman otsaansa ja rojahtaa ratin päälle.
– Auto antaa jatkuvan äänimerkin. Tööttää jatkuvasti. Mitä ilmeisemmin tämä oli annettu perääntymiskäskyksi, koska saman tien Kemijoen länsipuolella olevat puna-armeijan joukot lähtevät paniikinomaisesti pakenemaan.
Yllätetyt neuvostoarmeijan sotilaat vetäytyivät. Pieni kouluttamaton suomalaisjoukko saa voiton. Vuosikymmeniä myöhemmin Pelkosenniemellä taistelleet sotaveteraanit saavat toiveensa läpi. Ilmeisen perääntymiskäskyn antaneen kuorma-auton paikalle pystytettiin muistomerkki, jossa lukee ”Tässä auttoi Herra”.
Pelkosenniemen taistelun voiton merkitys on ollut suurempi kuin tähän asti on ymmärretty.
Seppänen haastaakin historian tuntijoita pohtimaan, miten olisi talvisodan tapahtumat edenneet, mikäli Pelkosenniemen taistelu olisi hävitty neuvostoarmeijalle? Seppäsen mukaan tässä tilanteessa neuvostoarmeijan joukot olisivat olleet ensiksi Kemijärven itäpuolella Joutsjärvellä taistelleiden suomalaisjoukkojen selustassa. Tästä näkökulmasta voidaa ymmärtää, että Pelkosenniemen taistelun voiton merkitys on ollut suurempi kuin tähän asti on ymmärretty.
Mitä yksityiskohtia Armas Perksalon ääninauhalta paljastuu? Entä miten Pelkosenniemen taistelusta kertonut elokuva saatiin toteutumaan?
Kuuntele haastattelu Radio Dein sivuilta.
