”Syntisen ja Kristuksen välissä ei tulisi olla mitään” – Herättäjäjuhlilla puhuttiin armosta

 

Kuva: Jarmo Vainionpää

Herättäjä-yhdistyksen Herättäjäjuhlat järjestettiin Nivalassa viime viikonloppuna. Juhlien teemana oli ”Armossa avarassa”.

– Puheet ja virret viestivät vahvasti Jumalan armon suuruudesta rohkaisten ihmisiä elämään kristittyinä. Niissä muistutettiin, ettei syntisen ja Kristuksen välissä tulisi olla mitään. Ne ruokkivat ja juottivat elämän nälkäisiä ja janoisia, Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen sanoo.

Juntusen mukaan Nivalan juhlat onnistuivat monin tavoin: sää suosi ja järjestelyt toimivat. Viikonlopun aikana juhlilla arvioitiin olleen noin 22 500 kävijää.

Sansa syyskeräys artikkelin alle

Paikallinen seurakunta oli mukana järjestelyissä.

– Meidän tehtävämme tällä paikkakunnalla on ollut taata puitteet sille, että herättäjäjuhlat onnistuisivat mahdollisimman hyvin. Tässä tehtävässä onnistuimme. Juhla-alue oli toimiva, ja tämä mahtava talkoolaisten joukko teki omat tehtävänsä sitoutuneesti ja hymyillen, kertoo Nivalan kirkkoherra Sanna Jukkola.

Seuraavat herättäjäjuhlat järjestetään Kauhavalla 3.−5.7.2020. Tunnukseksi valikoituivat Siionin virren 227 sanat ”Siipeis suojaan”.

– Avaran armon ajatuksista olemme saaneet ottaa kiinni Nivalassa, ja ilomme on kutsua luottamuksen ja johdatuksen sanoman äärelle seurakansaa ensi kesänä, Jormakka sanoo.