”Suru on muuttunut kauniiksi kiitokseksi”

 

Tuore Taivaanrakas-levy on pyörinyt syksyllä paikallisradioiden soittolistojen kärjessä. Varsinaisen levynjulkaisukonserttinsa Hanna Ekola pitää kotikirkossaan Pusulassa ensi sunnuntaina 4.11. Kuva: Henna Mitrunen

Muusikko-kirjailija Hanna Ekola laulaa pyhäinpäivän aikaan Taivaanrakkaasta; Juha-puolison kuolemasta on kulunut kymmenen vuotta.

Lohjalaisen Hanna Ekolan keikkakalenteri on näinä päivinä äärimmäisen tiivis.

Hän kiertää ympäri Suomea ja esittää konserteissaan kappaleita tuoreelta Taivaanrakas-levyltään.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

– Päätin tänä vuonna toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja tehdä levyllisen uutta musiikkia. Siihen oli otollinen hetki siksikin, että Juhan kuolemasta tulee joulukuussa kuluneeksi kymmenen vuotta.

Hanna teki tekstit ja pyysi Kai Jämsän säveltäjäksi.

Työparia yhdisti sama päämäärä. Kumpikin tahtoi tehdä jotain muuta kuin kertakäyttöiskelmää, joka on pinnalla korkeintaan kuukauden tai pari.

Vaikka Taivaanrakas-levyllä on pääasiassa uutta musiikkia, soi siellä Tuhat kynttilääkin.

Tuon laulun sanat tulivat Hannalle kuin itsestään vuonna 2009 Juhan haudalla käynnin jälkeen.

– Pyhäinpäivänä katselin hautausmaan kynttilöitä eri tavoin kuin ennen. Ne näyttäytyivätkin kotien ikkunoina, joista heijastui taivaan valoa.

Hanna koki vaikuttavan näkymän Taivaan Isän lohdutuksena.

– Rakkaus, myös inhimillinen rakkaus, on jotain ikuisempaa kuin arjessa osaa ajatella. Se, mitä ehti olla, ei ole häipynyt tai mennyt pois, vaan on edelleen meidän voimavaranamme.

Hannan Tuhat kynttilää -teksti sai Kai Jämsältä sävelet vuonna 2010.

– Kun laulu oli valmis, meillä molemmilla oli tunne, että tässä on jotain.

Sama hyvä tuntuma vallitsi Taivaanrakas-levyn valmistuttua.

– Meillä jokaisella on omat taivaanrakkamme, jotka olemme menettäneet ja joita kaipaamme.

– Taivas ja rakas ovat molemmat toivoa antavia sanoja, siksikin halusin ne yhdistää.

Omaa suruaan hän luonnehtii nyt kauniiksi kaipaukseksi, kauniiksi kiitokseksi. Aluksi se oli päivittäistä selviytymisen kaaosta ja rikkovaa kipua.

Nykyään Hanna pitää kursseja ja ryhmiä puolisonsa menettäneille.

– Koen tämän toiminnan Jumalan minulle antamaksi tehtäväksi.

– Omat kokemukset voivat kääntyä toisten voimavaraksi, minkä olen huomannut lisäävän elämän merkityksellisyyttä.

Ahkera keikkatahti pyhäinpäivän tienoolla ei ole väsyttävää, pikemminkin voimaannuttavaa:

– Taidan olla kulkuri luonnoltani! Reissaaminen sopii kropalleni, jopa rentouttaa. Enemmän väsyn toimistotöissäni.

Teologiksi kouluttautunut Hanna konsertoi eniten kristillisissä ympäristöissä, yleensä Virpi Salon kanssa, eikä epäröi kertoa evankeliumia laulujensa lomassa.

Hanna Ekolan Taivaanrakas-levynjulkistuskonsertti on Lohjalla Pusulan kirkossa sunnuntaina 4.11. kello 15. Hänen kanssaan musisoi pianisti-laulaja Virpi Salo. Kaksikkoa vahvistaa kitaralla Hannan poika, Lassi Salonen.