Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Suomen luterilaisen kirkon nimikkopuu istutettiin Wittenbergiin

 

Kuva: KT

Uskonpuhdistuksen eli reformaation juhlavuoden 2017 valmistelut ovat käynnistyneet Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Samana vuonna itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta.

Yhteistyötä tehdään eri maiden luterilaisten kirkkojen välillä sekä Suomen valtion kanssa. Myös seurakuntien saamista mukaan juhlavuoden viettoon suunnitellaan tiiviisti.

Saksan Wittenbergin kaupungissa uskonpuhdistukselle on omistettu kokonainen vuosikymmen eri teemavuosineen. Tämä vuonna teemana on reformaatio ja vapaus, ensi vuonna musiikki. Juhlallisuudet huipentuvat Saksassakin vuoteen 2017, jolloin uskonpuhdistuksen alusta lasketaan kuluneeksi 500 vuotta.

”Saksassa Luther-vuosikymmenen ja reformaation juhlavuoden 2017 on tarkoitus herättää kiinnostusta ja keskustelua uskonpuhdistuksen perinnöstä ja sen merkityksestä tänä päivänä. Samalla halutaan katsoa taaksepäin ja juhlistaa uskonpuhdistuksen historian tärkeitä päivämääriä. Ennen kaikkea tavoitteena on kuitenkin katsoa eteenpäin ja keskustella siitä, mitä uskonpuhdistuksen perintö merkitsee meidän ajassamme ja mitä on olla protestantti kristitty tänä päivänä”, toteaa Saksan juhlavuosikymmenen projektisihteeri Katariina Ylikännö.

Kotimaa Neliöb. 27.3.-2.4.

Syyskuun lopussa Suomen evanikelis-luterilaisen kirkon seurakuntien ja kirkkohallituksen asiantuntijoista koottu seitsemänhenkinen ryhmä kävi kahden päivän opintomatkalla Wittenbergissä. Vierailun yhteydessä Luther-puisto sai myös Suomen kirkolle omistetun nimikkopuun. Kaikkiaan puita istutetaan puistoon lähemmäs neljäsataa.

Lähde: Kirkon tiedotuskeskus

 

 
Artikkelibanneri perussanoma