STI:n hallitus on nimittänyt Jari Rankisen vs. pääsihteeriksi

 

Kuva: Jari Rankisen kuva-arkisto

STI:n hallitus valitsi kokouksessaan 19.1. vs pääsihteeriksi TM, pastori, Jari Rankisen. Pääsihteerinä elokuusta 2013 toiminut TT Ville Auvinen siirtyy Sleyn vs lähetysjohtajaksi ajalle 1.3.2017 – 31.8.2018.

Jari Rankinen, 51, on aikaisemmin toiminut muun muassa seurakuntapastorina ja kappalaisena Kemijärven, Keminmaan ja Vammalan/Sastamalan seurakunnissa sekä Sleyn Satakunnan piirivastaavana ja Läntisen alueen aluejohtajana. Hän on vastannut pitkään Karkun evankelisella opistolla kokoontuvasta messuyhteisöstä. Lisäksi hän on ollut sotilaspastorina kriisinhallintajoukoissa Afganistanissa. Viime vuodesta lähtien hän on toiminut maahanmuuttajakoulutuksen linjavastaavana Karkun evankelisessa opistossa.

– Olen hyvin iloinen, että tulin valituksi tähän tehtävään, jota pidän hyvin tärkeänä, innostavana ja haastavana. Hienoa saada palvella opiskelijoita ja Suomen teologista instituuttia, joka perustettiin, kun itse olin opiskelija, Jari Rankinen kertoo tunnoistaan.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.