Ihmisiä ja ilmiöitä: Pastori Matti Hernesaho: ”Jeesus ei ole teinipojille mikään vitsi” Hyvät: Arabien parissa lähetystyötä tekevä Aaron Ibrahim kertoo miten tehdä vaikutus muslimeihin: ”Elä niin kuin opetat”

Sopiva aika omalle unelmalle

 

Kuva: Tiinamariia Suopajärvi

Vuoden 1986 Miss Suomi Tuula Portin julkaisi ensimmäisen soololevynsä, Risti vain jäljelle jää (Aikamedia, 2015) Levy on kokoelman Viisikielisen lauluja.

Tuulo Portin (os. Polvi) ajatteli, että tässä vaiheessa elämää on sopiva aika omalle unelmalle, kun lapset eivät ole enää pieniä, opiskelut on suoritettu, ja työelämääkin on takana jo pitkästi.

Portinille oli alusta asti itsestään selvää, että levy tulisi olemaan hengellinen.

Dei, retroäijät, neliöb. 18.-24.6.

– En minä mitään muuta levyä ajatellutkaan. Aikanaan haaveilin virsilevystä. Joskus heitin Pekka Simojoelle sen ajatuksen, mutta se ei kantanut pidemmälle. Myöhemmin Samuli Edelman on tehnyt kolme hyvin suosittua virsilevyä.

Kun virsilevyt oli jo tehty, oli selvää että laulut valikoituvat Viisikielisestä.

– Viidesläinen liike on myöhemmin ollut minulle hengellinen koti, ja kun Riihimäellä asutaan niin lähimpänä tietysti Kansanlähetys.

– Havahduin vasta, kun sain levyn käteeni ensimmäisen kerran ja kuuntelin sen läpi, että siinä on aika paljon kappaleita rististä. Nimikin valikoitui sattumalta, Risti vain jäljelle jää. Sitten mietin, että no näinhän se juuri on: loppujen lopuksi ei jää muuta kuin Jeesuksen risti, Portin hymyilee.

Missistä teologiksi

Portin tuli uskoon 1990. Siihen asti hän oli töyskennellyt täyspäiväisenä mallina. Uskoontulon jälkeen Jumala lähti pikkuhiljaa johdattamaan Portinin elämää toiseen suuntaan. Hän löysi uskovien yhteyden naisten raamattupiiristä. Siellä hän sai rauhassa kasvaa uskossaan. Vuotta myöhemmin Portin sai sydämelleen hakea opiskelemaan teologiseen tiedekuntaan.

– Ajatukseni oli pelkästään, että haluaisin antaa elämäni Jumalan käyttöön, että haluan tehdä Jumalan valtakunnan työtä. Sielunhoitoon painottavissa opinnoissa vahvistui, että tämä on se, mikä kiinnostaa, ja missä koen olevani vahvoilla.

Nykyään Portin työskentelee Hämeenlinnassa sairaalateologina.

Juttu on lyhennelmä Uusi Tie-lehdessä kirjoitetusta artikkelista. Lue koko haastattelu Uuden Tien sivuilta.