Sini Valjakka on Jeesus-hippi, joka pyörittää tulivannetta

Kuva: Sari Savela

Sini Valjakka etsi Jumala-kokemusta tamperelaisten hippiporukoiden psykedeelisistä bileistä, mutta sieltä hän ei löytänyt muuta kuin ahdistuksen. Lapsuuden Jeesus-uskoon palaaminen toi Sinin elämään tasapainoa ja uuden onnellisuuden.

Sini Valjakka, 26, kasvoi Ryttylän kylällä ja on sittemmin asunut monessa paikassa Etelä-Suomessa. Matkailupalveluiden tuottajaksi valmistunut Sini on tehnyt paljon töitä. Hän on jakanut blacjackia RAY:n palveluksessa ja työskennellyt islantilaisessa majatalossa.

– Olen myös toiminut henkilökohtaisena avustajana ja ollut Tampereen keskustorilla kioskissa töissä. Se oli ajoittain vähän vaarallista hommaa. Olen käynyt myös talouskoulun. Se oli entiseltä nimeltään emäntäkoulu – ihan oikeasti, Sini nauraa.

Tampereella asuessaan Sini hankkiutui vaihtoehtoporukoihin. Sini kuvailee heitä toisinajattelijoiksi.

– He eivät olleet materialistisia millään tavalla, eivätkä he puhuneet negatiivisista asioista. Rakkautta jaettiin kaikille vähän kaikin keinoin. Kuvioon kuuluivat myös juhliminen ja kannabis sekä muut psykedeeliset huumeet. Oli metsäfestivaaleja ja reivejä. Kaikki olivat sekaisin.

– Minulla ei ollut monenkaan yhteystietoja. Porukka näki kantapaikoissa ja puistoissa toisiaan, ja sitten oltiin niiden kanssa, ketä sattui paikalla olemaan. Vahvoja ystävyyssuhteita ei niissä olosuhteissa syntynyt. Jokainen piti ikään kuin huolen itsestään.

– Pari-kolme vuotta olin näissä porukoissa, Sini kertoo.

Ikävä Jumalaa

Sinin vanhemmat ovat kristittyjä. Jo lapsena hän koki Jumalan olleen läsnä hänen elämässään.

– Lastenleireillä ja muualla, Sini muistelee.

– Olen aina ollut elämysten etsijä. Hippien bilekulttuurista etsin uskonnollisia kokemuksia. Nyt näen, että noissa piireissä vaikuttavat henkivallat, muun muassa buddhalaisen ajattelun kautta. Mukana oli myös shamanistisia elementtejä ja new agea. Yritin hakea sieltä tanssimalla ja bilettämällä jonkinlaista Jumala-kokemusta, vaikka takaraivossani oli koko ajan, että Jeesus on totuus.

– Humalassa ollessani saatoin mennä vessaan rukoilemaan Jeesusta ja sanoa, että en halua tällaista elämää. Olin pahoillani Jumalalle, että en ollut vieläkään palannut hänen luokseen. Halusin nähdä maailman, Sini pohtii.

Juomisesta tuli lopulta ongelma.

– Yhdessä vaiheessa huomasin, että join joka päivä ainakin vähän. En muuten kestänyt elämääni silloin. Ymmärsin siinä vaiheessa, että kaikki ei ole kunnossa. Lähdin raamattukouluun Ryttylään ja tulin siellä uskoon. Olin 22-vuotias. Yleensä ihmiset ehkä menevät raamattukouluun uskoontulon jälkeen, mutta minulla meni toisin päin.

”Rakastan tanssia ja iloita”

Lapsuudessa Sinin elämässä vaikutti helluntailaisuus, ja nyt ympäristö on luterilainen. Sini sanoo, ettei hän ole vielä oikein löytänyt kotiseurakuntaa.

– Monessa seurakunnassa olen kyllä käynyt. Ryttylän kansainvälisyyslinjan kautta olin Istanbulissa ja Kroatiassa, ja näin sielläkin monenlaista seurakuntaelämää.

– Rakastan tanssia, hyppiä ja iloita elämästä. Se on minulle luontevaa. Minulle tuottaa puolestaan tuskaa vain istua ja kuunnella, Sini kertoo hymyillen.

Sini opiskelee nyt Suomen Raamattuopiston Musiikkilinjalla. Haastattelua edeltävänä päivänä hän on pitänyt opiston pihalla tulivanne-esityksen.

– Moni on kysynyt, eivätkö hiukseni syty palamaan, kun pyöritän liekehtivää hulahula-vannetta kaulassani.

– Vannetanssi on Tampereen porukoista jäänyt harrastus, jonka olen valjastanut ylistyskäyttöön. Jumala on antanut mahdollisuuden ylistää häntä tällä tavalla. Se on myös hyvä liikuntalaji koko kropalle, ja se näyttää hienolta. Varsinkin tulivanteen pyörittäminen. Moni on tullut Raamattuopistolla vedet silmissä kiittämään esityksistä, Sini kertoo.

Lapsenusko – paras usko

Luterilainen ympäristö on Sinille välillä haastava, vaikka hän on opiskelusta Raamattuopistolla pitänytkin.

– Kaipaisin uskonelämään eläväisyyttä. Luterilaisuudessa on kyllä hyvää se, että pohditaan paljon ja tiedostetaan, mihin uskotaan. Haluan pitää uskonelämän tosi simppelinä. Rakastan sitä, kun Jeesus sanoo, että olkaa lasten kaltaisia. Että Jumala hoitaa, ja siinä se tärkein. Onhan se välillä kiva käsitellä teologiaa syvällisesti, mutta nyt tuntuu, että haluan vain vastaanottaa Jumalan rakkautta.

– Jokaisella kristityllä on omat vaiheensa uskonelämässä. Olen itse ollut äärikarismaatikko, ja yhdessä vaiheessa piti työntää kaikki uskonasiat sivuun, kun olin niin hukassa. Pikkuhiljaa alkaa löytyä tasapaino, Sini kertoo.

Hänen pääinstrumenttinsa Musiikkilinjalla on laulu.

– Haluaisin jatkossa kirjoittaa omia lauluja menneisyydestäni, ja tuoda musiikkiini omakohtaisuutta. Musiikkiteatteri kiinnostaa myös. Haaveilen aika isosti, Sini sanoo.

Teksti on julkaistu Elämä-lehdessä 1/2019

Aiheet