Ihmisiä ja ilmiöitä: Pastori Matti Hernesaho: ”Jeesus ei ole teinipojille mikään vitsi” Hyvät: Arabien parissa lähetystyötä tekevä Aaron Ibrahim kertoo miten tehdä vaikutus muslimeihin: ”Elä niin kuin opetat”

Seurakunnan hylkäämä tapahtuma toteutuu nuorten voimin

 

Tänä vuonna Ylivieskan Toisenlaisesta Wapusta vastaa Sancta Venia. Kuva: Minnamaria Jämsä

Ylivieskassa on järjestetty kahtena edeltävänä vuonna Toisenlainen Wappu. Kolmas kerta oli kuitenkin jäädä haaveeksi seurakunnan työntekijäresurssien vuoksi.

Kun aiemmin Toisenlaista Wappua järjestänyt Ylivieskan seurakunta vetäytyi tämänvuotisesta hankkeesta, Sancta Venia -bändissä vaikuttavat nuoret tarttuivat toimeen ja tarjoutuivat järjestämään tapahtuman itse.

– Toimimme kuitenkin seurakunnan kanssa hyvässä yhteistyöhengessä, Sancta Venian kitaristi Roope Rantala selventää.

Dei, retroäijät, neliöb. 18.-24.6.

Bändin jäsenet ovat olleet mukana Toisenlaisen Wapun taustajoukoissa myös aiempina vuosina, mutta nyt vastuu makaa täysin heidän harteillaan.

Kolmas kerta toden sanoo

Toisenlainen Wappu järjestetään vappuaattona 30. huhtikuuta, jolloin paikalle odotetaan 600-800 kuulijaa. Tänä vuonna nuorille suunnatun gospeltapahtuman teemana on ”Kolmas kerta toden sanoo”. Rantala tiedostaa monisatahenkisen tapahtuman järjestämisestä seuraavan suuren vastuun, mutta pitää siitä huolimatta työtä mielekkäänä.

– Tämä on meidän tapamme viedä evankeliumia eteenpäin. Halusimme jatkaa alkamaisillaan olevaa perinnettä, sillä tapahtumasta on pidetty aiempina vuosina ja sille on varmasti edelleenkin kysyntää, Rantala sanoo.

Toisenlainen Wappu kokoaa yhteen joukon eturivin gospelartisteja. Tällä kertaa tapahtumassa esiintyvät ylivieskalaisen Sancta Venian lisäksi Tera, kls., Saraste, Mikaveli ja Audile.

Tapahtumaa järjestävä Sancta Venia on perustettu vuonna 2009. Gospelrockia soittavalta bändiltä on aiemmin ilmestynyt yksi EP, Maailma kirkastuu kanssasi, ja ensimmäinen pitkäsoitto julkaistaan ensi syksynä.