Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Sari Essayah: Hallituksen on otettava vakavasti kasvava antisemitismi

 

Sari Essayah vaatii hallitukselta ja sisäministeri Ohisalolta toimia toistuvien Israelin suurlähetystöön Helsingissä kohdistuvien hyökkäysten ja ilkivallan torjumiseksi. Kuva: Saara Vuola

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah vaatii hallitukselta ja sisäministeri Ohisalolta toimia toistuvien Israelin suurlähetystöön Helsingissä kohdistuvien hyökkäysten ja ilkivallan torjumiseksi.

Uusnatsien ja äärioikeiston viimeisin hyökkäys Israelin Helsingin-suurlähetystöön oli viime viikonloppuna. Rakennuksen ikkunaovet rikottiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Ilta-Sanomien mukaan Israelin Suomen ja Viron suurlähettiläs Dov Segev-Steinberg kertoi, että  suurlähetystön kylttiin kiinnitettiin tarroja, joita on kiinnitetty myös aiempien hyökkäysten yhteydessä. Tarroissa on ollut esimerkiksi hakaristejä ja Daavidin tähteen kohdistettuja nyrkkejä.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

Sari Essayah sanoo kannanotossaan, että vastaavia hyökkäyksiä on ollut puolentoista vuoden aikana ainakin 15. Hän toteaa, että myös juutalaisen seurakunnan turvallisuustilanne on heikentynyt. Suomi on ainoa Pohjoismaa, missä juutalainen seurakunta joutuu huolehtimaan itse turvallisuuskustannuksistaan, satunnaisia lisäbudjettirahoituksia lukuun ottamatta.

– Muissa Pohjoismaissa joko kyseinen kaupunki tai valtio vastaa turvallisuudesta. Suomen pieni juutalaisyhteisö tarvitsee suojelua, ja hallitukselta kaivataan nyt toimia hyökkäysten estämiseksi ja antisemitismin torjuntaan Suomessa, Essayah vaatii.

– Hallituksen ja sisäministeri Ohisalon on otettava vakavasti nämä toistuvat antisemitismin ilmaisut suomalaisessa yhteiskunnassa. Uusnatsien ja äärinationalistien toiminta on koko ajan tullut näkyvämmäksi, ja ne liepeilevät jo demokraattisen yhteiskunnan järjestelmiä.