Risti edellä asepalvelukseen

 

Varusmiespappi Tommi Mäkeläinen päätti olla avoin uskostaan aloittaessaan asepalveluksen. Mäkeläisen tarina on todistus siitä, miten Jumala kantaa kristittyä hänen kaikilla teillään.  

Monelle uskovalle asepalvelus on raskasta aikaa. Kristitty yhteisö ei ole enää ympärillä turvana. Näkökulma muukalaisuudesta avautuu uudella tavalla. Tommi Mäkeläinen on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, miksi kristityn kannattaa olla uskostaan rohkea myös palvelusaikana.

Mäkeläinen aloitti asepalveluksensa heinäkuussa 2016, mutta ei vielä tuolloin arvannut alkavansa pyörittää raamattupiiriä varusmiespappina palvelusaikana. Aloitushetkellä tunteet olivat inhimillisiä, mutta hallinnassa.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

– Pelotti, mutta olin varmalla perustalla. Päätin näyttää teoilla ja sanoilla olevani uskossa. Luin Raamattua tuvassa iltaisin. Ennen inttiä olin rukoillut joka päivä ja sain huomata sen kantaneen hedelmää.

– Kerran tuvassa keskusteltiin melkein neljä tuntia uskosta. Monet kysyivät ja vastasin sitten mitä osasin. Mun mielestä siinä oli johdatusta mukana. Sain kosketuksen myös niihin, jotka eivät halunneet tulla raamattupiiriin, mutta olivat tuolloin läsnä.

 

Artikkeli on lyhennelmä. Lue koko juttu Nuotta.cominta

Teksti Henrik Mäki
Kuva Tommi Mäkeläisen albumi