Ihmisiä ja ilmiöitä: Marita ja Markku Kulmala: Avioliittoleiri muutti elämän tärkeysjärjestyksen   Yleinen: Konekiväärisaarnaaja pelastaa Afrikan lapsia

Rakettitorstai kärjisti vastakkainasettelun Gazassa – Israel nostaa valmiuttaan maaiskuun

 

Kansainväliset uutistoimistot välittivät kuvamateriaalia Gazasta Israeliin suuntautuvista raketti-iskuista.

KUUNTELE RAPORTTI RAKETTI-ISKUALUEELTA. YK:n turvallisuusneuvosto kokoontui torstaina hätäistuntoon Israelin tilanteen vuoksi. Neuvosto ei STT:n mukaan kuitenkaan ryhtynyt minkäänlaisiin toimiin Gazan palestiinalaisalueelta jatkuvien raketti-iskujen lopettamiseksi. Päätöksen jälkeen Israelin puolustusvoimat on saanut maan hallitukselta luvan valmistautua lähettämään maavoimia Gazan kaistaleelle. Lupaa hyökkäyksen aloittamiselle ei armeija kuitenkaan ole saanut. Väkivaltaisuuksia luonnehditaan vakavimmiksi vuosiin.

Kansainvälisten uutistoimistojen tietojen mukaan Israelin puolustusvoimat on kutsunut osan reserveistään takaisin palvelukseen. Gazan palestiinalaisalueelta on tämän päivän aikana ammuttu toistasataa rakettia Israelin puolelle. Terroristijärjestö Hamas on ilmoittanut olevansa vastuussa raketti-iskuista.

– Maaleina ovat olleen Välimeren ranta-alueen asutuskeskukset, kertoo Radio Dein Lähi-idän kirjeenvaihtaja Heikki Kangas Khar Harifista.

Sansa neliöb. 1.-30.5.

Kahdeksan kilometrin päässä Gazan kaistaleelta sijaitseva kaupunki on yksi kohteista, johon palestiinalaisten raketti-iskut ovat päivän aikana kohdistuneet.

Iskuissa on kuollut kolme israelilaista ja neljä on loukkaantunut. Hamasin mukaan Israelin ilmaiskussa Gazaan on saanut surmansa viisitoista palestiinalaista.

Israel vetäytyi vuonna 2005 Gazasta, jonka se valtasi Egyptiltä kuuden päivän sodassa vuonna 1967. Noin 8000 juutalaista on evakuoitu Gazan juutalaissiirtokunnista.

Terroristijärjestö Hamas otti vallan Gazassa kesäkuussa 2007.

Gazassa sodittiin viimeksi rajusti vuodenvaihteessa 2008-2009, jolloin Israelin armeija teki alueelle maahyökkäyksen vastatoimena toistuville Gazasta Israeliin suuntautuville raketti-iskuille Gazan sodassa kuoli noin 1400 palestiinalaista ja kolmetoista israelilaista.

Kuuntele Lähi-idän kirjeenvaihtaja Heikki Kankaan raportti iskualueelta Radio Dein ohjelma-arkistosta.

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)