Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Raamattusarjasta SuomiTV:n raunioista syntyneen AlfaTV:n amerikkalainen vetonaula

 

Kymmeneneosainen The Bible -sarja nähdään Alfa-TV:ssä lauantaisin ja sunnuntaisin klo 21 joulukuun 1. päivästä alkaen.

KUUNTELE. Suomeen syntyy uusi kristillistä ohjelmasisältöä tarjoava televisiokanava, kun AlfaTV aloittaa lähetetyksensä sunnuntaina.

– Kyseessä on samanlainen konsepti kuin SuomiTV:llä eli kanavalta tulee perhekeskeistä ohjelmaa. Panostamme myös uutisiin, säähän ja talouteen, sanoo hankkeen puuhamies Hannu Haukka.

AlfaTV:n toiminnasta vastaa Brilliance Communications Oy. Yhtiön omistavat yksityishenkilöt. Yrityksen taustalta ei löydy yksittäistä suuromistajaa kuten SuomiTV:ssä. Brilliance Communications Oy:n yksi osakas on Suomi IRR-TV:n toiminnanjohtaja Hannu Haukka.

AlfaTV:n ohjelmakonsepti muistuttaa nurin menneen SuomiTV:n toimintaideaa. Haukan mukaan kanava tarjoaa perhekeskeistä ohjelmaa sekä panostaa uutisiin, säähän ja talouteen. Viestintäverkkoja hallinnoivalle Digitalle AlfaTV maksaa lähetys- ja siirtokustannuksina kuukausittain 50.000 euroa.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

– SuomiTV:n kokemus on ollut hyvä koulutus siihen, miten tv-kanava perustetaan ja mitä virheitä ei kannata tehdä. Tällä kertaa emme aloita prameasti, Haukka sanoo.

AlfaTV rakentaa päivittäisen ohjelmistonsa muutaman tunnin ohjelmablokin varaan. Prime time -aikana kello 18-23 esitettävä ohjelmisto uusitaan yöllä ja seuraavana päivänä.

IRR-TV tuottaa kanavalle kristillistä ohjelmaa, jota esitetään erityisesti viikonloppuisin.

– Viikonloppuun sijoitetaan hartausohjelmia ja jumalanpalvelus. Muuten kanava tulee olemaan yleiskanava, jonka arvopohja on perhearvot ja kristilliset arvot. Emme halua lähettää esimerkiksi väkivaltaa vaan ohjelmaa, joka on sisällöllisesti turvallista, kertoo IRR-TV:n viestintäjohtaja Markku Tenhunen.

Yhdysvaltain katsotuin sarja Suomeen Chicagosta

Kanavan vetonaulaksi on hankittu nimekkään tv-tuottaja Mark Burnettin työstämä The Bible -sarja, joka nousi Yhdysvalloissa viime vuoden katsotuimmaksi televisiosarjaksi. Raamattu-sarjan katsojaluvut ovat nousseet maailmanlaajuisesti yli sataan miljoonaan.

– Meille oli suuri voitto, että saimme sarjan tänne. Raamatun kertomukset näkyvät tv-ruudussa tavalla, jolla niitä ei ole koskaan aikaisemmin nähty, Haukka kehuu.

Ajatus sarjan hankkimisesta Suomeen sai alkunsa Chicagossa järjestetyssä Global Leadership summit -johtajaseminaarissa, jossa Haukka vieraili elokuussa.

– Mark Burnett oli siellä puhumassa ja hänen kuulemisensa innoitti meidät kysymään lupaa sarjan esittämiseen Suomessa. Tällaisten sarjojen esittämisoikeudet saattaisivat maksaa satoja tuhansia euroja, mutta me saimme erittäin hyvän diilin ja vastaanoton, Haukka kertoo.

AlfaTV:llä on esitysoikeudet The Bible –sarjaan vuoden 2014 lokakuuhun saakka. Sen jälkeen sarjan maailmanlaajuiset esitysoikeudet siirtyvät History Channel -kanavalle aina vuoteen 2018 saakka.

Vastoin aiempia tietoja sarjaa ei saada Suomeen myyntiin DVD- tai Blue ray -tallenteina eikä suomeksi tekstitettyinä.

AlfaTV:n erikoispiirteenä ovat kanavan esittämät venäjän-, ruotsin- ja arabiankieliset kristilliset ohjelmat, joita IRR-TV tuottaa. Alfa TV:llä nähdään lisäksi ulkomaista alkuperää olevia venäjänkielisiä ja englanninkielisiä uutisia. Kielivähemmistöille suunnatut lähetykset kanava aikoo sijoittaa myöhäisiltaan tai päiväohjelmistoon.

– Näin saadaan kulttuurikäytävä maailmaan, joka muuten ei ole mahdollista ja puhuteltua täällä asuvia arabiankieltä, englanninkieltä tai ruotsinkieltä puhuvia ihmisiä, viestintäjohtaja Markku Tenhunen perustelee.

AlfaTV näkyy antennitalouksissa kanavapaikalla 15.Kanavaa voi katsoa myös DNA:n Welho-kaapeliverkossa, jossa kanava näkyy paikalla 64.

Lue myös:

”Tosi-tv-tuotannon kärkinimi: Sain kutsun Jumalalta raamattusarjaan”

 ”SuomiTV lopettaa uutistoimituksensa”

”SuomiTV:tä kaupattiin helluntailaisille”

”IRR-TV käynnistää uuden TV-kanavan”

”IRR-TV:llä uusi perhekanava haussa”

AlfaTV:n ohjelmakonsepti muistuttaa nurin menneen Suomi-TV:n ohjelmaideaa. Kuuntele, mitä Markku Tenhunen vastaa kysymykseen, yrittääkö AlfaTV samaa, missä SuomiTV epäonnistui [2 min. toimittaja Kirsi Rostamo]:

 
Dei, ihmisen ääni, artikkeliban 5.9.- (2/2)