Raamattukoti Jerusalemissa vetoaa kääntäjien viisumien puolesta

 

Tammikuun lopulla pitäisi alkaa Jerusalemin Raamattukodin järjestämä puolen vuoden raamatunkääntäjien kurssi Jerusalemissa. Oppilaatkin on kurssille hyväksytty, mutta ongelmana on, että Israelin valtio on evännyt viisumit heiltä. Raamattukodin johtaja Mirja Ronning vetoaakin nyt julkisesti, että Israelin valtio peruisi kielteisen päätöksensä.
– Viisumien kieltäminen tietää Raamattukodin työn loppumista, hän pahoittelee.

Ronning kertoo, että raamatunkäännösohjelma toimii Heprealaisen yliopiston kansainvälisen Rothberg Schoolin alaisena. Kurssin on käynyt yli sata raamatunkääntäjää. Tammikuussa alkava kurssi olisi järjestyksessään 18. ja sille olisi tulossa kahdeksan kansallista kääntäjää Länsi-Afrikasta.

– Yksikään opiskelija ei ole jäänyt maahan vierastyöläiseksi vaan on palannut kotimaahansa jatkamaan työtään. Heistä kaikista on tullut myös lämpimiä Israel-ystäviä kotimaissaan, Ronning huomauttaa.

Kotimaa neliöb. 30.9.-6.10.

Heprealainen yliopisto aikoo tehdä valituksen Israelin sisäministeriölle, joka ilmoitti 29. joulukuuta hylänneensä viisumianomukset.
Jerusalemin Raamattukoti on perustettu vuonna 1995 ja sitä tukevat monet ystävät myös Suomessa.