Pyhän Tuomaan kirkkoon murtauduttiin Oulussa – ovia ja ikkunoita murrettu, omaisuutta varastettu

Pyhän Tuomaan kirkkoon kuuluu 330 hengen kirkkosali ja kaksi seurakuntasalia aputiloineen sekä kaksi pienempää huonetta. Pyhän Tuomaan kirkon tiloihin on sijoitettu taiteilija Hannu Väisäsen teos Elämän seppele, johon kuuluu alttaritaulu ja yhdeksän muuta maalausta. Kirkko sijaitsee Oulussa Puolivälinkankaalla. Kuva: Sanna Krook

Oulun Pyhän Tuomaan kirkkoon on murtauduttu. Oulun poliisi mukaan murto tapahtui eilisen iltapäivän ja tämän aamun välisenä aikana. Sunnuntainen messu typistyi kirkossa murron takia sanajumalanpalvelukseksi.

Pyhän Tuomaan kirkkoon Oulun Puolivälinkankaalla on murtauduttu todennäköisesti lauantai-iltana tai sunnuntain vastaisena yönä. Oulun seurakuntayhtymä kertoo poliisin tutkivan murtoa parhaillaan.

Sunnuntaina kello 12 alkavaksi suunniteltu messu typistyi Pyhään Tuomaan kirkossa sanajumalanpalvelukseksi. Toimitilojen odotetaan olevan normaalisti käytössä maanantaista alkaen.

Perheniemi Rohkaisun voima

Mielikintiellä sijaitsevaan kirkkoon murtauduttiin rikkomalla kirkkoon johtavan oven ikkunat. Lisäksi kirkon sisällä rikottiin lukittuihin tiloihin johtavia ovia ja anastettiin omaisuutta, kertoo Oulun poliisi.

Poliisilla ei ollut sunnuntaiaamuna tarkkaa tietoa siitä, mitä omaisuutta kirkosta on anastettu. Tutkinta on vielä alkuvaiheessa. Poliisipartiot ovat olleet aamun ajan paikalla Pyhän Tuomaan kirkossa.

– Tällä hetkellä ei ole mitään tietoa tekijöistä, komisario Jukka Myllymäki kertoo STT:lle.

– Sinne (kirkolle) oli henkilökuntaan kuuluva mennyt kello 8.30 aamulla ja havainnut murron, Myllymäki kertoo.

Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikki tapaukseen liittyvät vihjeet puhelimitse Oulun poliisilaitoksen vihjenumeroon 0295 416 194.