Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Puolustusvoimien sodanaikaisten kuvien palvelu tukkeutui

 

Mannerheimista ja ajan päättäjistä on runsaasti arkistossa kuvia. Hitlerin vierailu Mannerheimin syntymäpäivillä on myös ikuistettu. KUVA: SA-kuva

Puolustusvoimien verkkoon avaama sodanaikaisia valokuvia esittelevä palvelu tukkeutui heti suuren kävijämäärän vuoksi. Arkiston noin 170 000 sodanaikaista kuvaa yritti päästä katsomaan yli 100.000 kävijää, mikä aiheutti palvelun kaatumisen.

Valtaosa arkiston 170 000 kuvasta on Päämajan alaisten tiedotuskomppanioiden TK-kuvaajien ottamia.

Puolustusvoimat perusti TK-järjestelmän ennen jatkosotaa Saksasta saadun idean pohjalta. Tutkija Helena Pilke kertoo, että sen tarkoituksena oli välittää uutisia kotirintamalle, ikuistaa sotahistoriaa ja levittää propagandaa.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

– Suomalainen sotapropaganda oli enemmän kiinni todellisuudessa kuin Saksan tai Neuvostoliiton, hän sanoo.

Jatkosodan alussa Päämajan tiedotusosasto antoi Pilkkeen mukaan kuvaajille tarkat ohjeet siitä, mitä piti kuvata. Arkistossa on historiallisesti kuuluisia kuvia, esimerkiksi Mannerheimista ja Mannerheim-ristin ritari Lauri Törnistä.

Arkiston kuvista iso osa on taisteluista, aseistuksesta ja etulinjasta. Pilke arvioi aiempien tutkimusten pohjalta, että noin joka kymmenes kuva olisi lavastettu.

– Suomalainen sotakuva kuitenkin välittää eturintaman todellisuuden aika todellisena.

Kuvastosta käy ilmi sodan julmuus. Herkimpiä katsojia varoitetaan palvelussa erikseen.

– Kaikkein raaimmat kuvat ja alastomien ruumiiden kuvat on piilotettu, sanoo hankkeen projektipäällikkönä toimiva komentajakapteeni Pasi Leskinen Puolustusvoimien Kuvakeskuksesta.

Leskisen mielestä kuvapalvelun avaaminen on konkreettinen yritys viedä veteraanien perintöä tuleville sukupolville.
Hän toivoo suomalaisilta lisätietoja kuvien ihmisistä ja paikoista.

– Kun kuvia hakee kaupunkien tai katujen nimillä, sieltä löytyy kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisia kuvia. Se on aarreaitta tutkijoille ja historiasta kiinnostuneille.

Monet joutuvat kuitenkin odottamaan vielä palveluun pääsyä, sillä sivusto suljettiin torstaina heti avaamisen jälkeen. Kävijöitä oli parhaimmillaan yli 100 000 suunnitellun 50 000:n sijasta.

Puolustusvoimien kuvakeskus ei osannut perjantaina sanoa, milloin http://sa-kuva.fi -osoitteesta löytyvän palvelu saadaan toimimaan suunnitellusti. Palvelu toimii jo nyt, mutta sivujen latautuminen saattaa olla hidasta.

Sotalapsi Erkki Kokon tarina kuullaan Radio Deissä Kansallisena veteraanipäivänä 27.4. klo 12.30 alkaen.

 
Dei, ihmisen ääni, artikkeliban 5.9.- (2/2)