Pohjoismaiset hautausalan ammattilaiset koolla Tampereella 14–16.9. – kongressissa aiheina muun muassa monikulttuuriset hautausmaat ja hautausmaakulttuurin muutokset

 
risti-vastavalossa-hautausmaalla

Sumuinen aamu Sankarihautausmaalla Kuopiossa. Kuva: Tuija Hyttinen/Kuopion evankelis-luterilaiset seurakunnat

Tampereella järjestetään ensi viikolla 14–16.9. pohjoismainen hautausmaakongressi, joka tuo Tampereelle pari sataa hautausalan ammattilaista.

Yhteispohjoismaisen NFKK:n (Nordiska Förbundet för Kyrkogårdar och Krematorier) kongressi järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Tampereella. Kongressi kokoontuu Tampere-talossa.

NFKK:n kongresseja järjestetään tavallisesti joka neljäs vuosi, mutta koronapandemian vuoksi viime vuodelle kaavailtu kokoontuminen siirtyi tälle vuodelle. NFKK:n kongresseja on järjestetty aiemmin Suomessa vain kahdesti, Helsingissä ja Turussa.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

NFKK:n tavoitteena on säännöllisillä kokoontumisilla jakaa alan ammattilaisille tietoa siitä, miten hautaustoimintaa muissa pohjoismaissa järjestetään. NFKK 2022 -kongressin teemana on ”Hautausmaat kulttuuriperinnön välittäjänä uudella aikakaudella”.

Kongressin ohjelmassa on muun muassa keskusteluja monikulttuurisista hautausmaista ja perinteisen hautausmaakulttuurin muutoksesta, kun hautapaikkoja suunnitellaan luonnonmukaisempaan ympäristöön.

Hautausmaakongressin ohjelma on tarkoitettu alan ammattilaisille, mutta kongressin päätöskonsertti perjantaina 16.9. Tampereen tuomiokirkossa on avoin kaikille. Konsertin ohjelmistossa on pohjoismaisia kansanmusiikkia ja pop-sävelmiä. Musiikkia esittävät Masa Orpana, saksofoni, ja Esa Toivola, urut.