Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Piispa Laajasalo: ”Jeesus ei ole konservatiivien eikä liberaalien yksityisomaisuutta”

 

Kuva: Kirkon kuvapankki/Aarne Ormio

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous on koolla Turun kristillisellä opistolla maanantaista perjantaihin 14.–18.5.2018. Maanantaiaamun avajaisjumalanpalveluksessa Maarian kirkossa saarnasi Helsingin piispa Teemu Laajasalo.

Piispa Laajasalo kannusti kirkolliskokousta etsimään yhteyttä, jota Jeesus saarnan pohjatekstinä olleessa Johanneksen evankeliumin kohdassa seuraajiltaan vaatii. Yhteyttä tarvitaan evankeliumin välittämiseksi: ”Kristittyjen yhteys ei tähtää yhä suurempaan kuppikuntaan vaan siihen, että koko maailma ymmärtäisi.”

”Edessämme on paljon vanhoja kysymyksiä, joista meillä on erilaisia näkemyksiä. Ja samalla tuntuu myös siltä, että uudet viikot ja ajat tuovat aina jatkuvalla mitalla uusia haastavia kysymyksiä”, Laajasalo sanoi. Hän painotti, että täydellisesti yhtä oleminen syntyy vain ja ainoastaan Kristuksen läsnäolon kautta.

IK-opisto Neliöb. 18.-31.3.

”Jeesus on meille jokaiselle ainutlaatuisen henkilökohtainen ja samalla ei kenenkään yksityisomaisuutta. Jeesus ei ole konservatiivien yksityisomaisuutta, Jeesus ei ole liberaalien yksityisomaisuutta, Jeesus ei ole luterilaisten tai minkään muun kirkkokunnan yksityisomaisuutta.”

Piispa Laajasalo muistutti, että kirkon historia on ollut erilaisten jakautumisten, riitojen ja kiistakysymysten historiaa.

”Eikö ole ihmeellistä, että jokin meissä samalla tuntee, että niin ei pitäisi olla. Vaikka siis tunnistamme, että vaikeat kysymykset jakavat ja niin on aina ollut, jokin meissä tahtoo toivoa ja rukoilee rauhaa. Vaikka oletamme, että nopeita ratkaisuja vaikeisiin kysymyksiin ei ole, jokin meissä samalla kannustaa ja kantaa katsomaan luottavaisesti eteenpäin. Se jokin on Kristus. Se jokin on Hän, Kristus itse.”

”Meidän toivomme on siinä, että Kristus on syössyt vallasta tämän maailman ruhtinaan, erilleen heittäjän ja yhteyden vastustajan. Siksi on niin tärkeää, että kaikista erimielisyyksistä, kipuiluista ja kivuista huolimatta, me uskomme yhä pyhäin yhteyteen. Me emme lakkaa tavoittelemasta yhteyttä, koska Jumala itse on yhteyden Jumala.”