Piispa Åstrand: Ihmiskunta tarvitsee hyviä tekoja

 

– Tehtävämme on toimia kirkossa, joka näkee lähimmäisen ja hänen elämäntilanteensa, niin omassa maassamme kuin maailmassamme, piispa Bo-Göran Åstrand sanoo. Kuva: Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki

– Pandemia auttoi ymmärtämään yhteenkuuluvuutemme ja miten riippuvaisia olemme toisistamme. Hyvän tekemisen kädet ovat lisääntyneet, vaikka jo luulimme individualismin voimistuneen ja vallanneen koko käden, sanoo piispa Bo-Göran Åstrand.

Porvoon hiippakunnan Piispa Bo-Göran Åstrand nosti kirkolliskokouksen avajaismessussa Turun Marian kirkossa esiin lähimmäisenrakkauden merkityksen vaikeiden aikojen keskellä. Åstrand muistutti siitä, että yksilökeskeisen kulttuurin keskelläkin vielä löytyy rakkautta ja halua auttaa muita ihmisiä.

– Hädässä näimme, miten auttavat kädet selvästi toimivat käytännössä. Ja näitä käsiä on.

Sansa neliöb. 15.9.-15.10.MJa

Piispa Åstrand korosti yhteistyön merkitystä ja suurta arvoa ihmiskunnan kohdatessa suuria haasteita.

– Yhteen liitetyt kädet tekemässä hyvää. Sitä ihmiskunta tarvitsee kamppaillessaan pandemian, palojen, yksinäisyyden ja ilmastouhkien kanssa. Jumala ei tarvitse hyviä tekojamme, mutta lähimmäisemme niitä kylläkin tarvitsee. Siksi kristityn ihmisen tulee olla mitä halukkain palvelija.

–  Ei Jumalan rakkautta tienatakseen vaan sitä edespäin antamalla, lähimmäisen auttamisella hyvillä teoilla. Jumala tarvitsee meidän auttavia käsiä.

”Hädässä näimme miten auttavat kädet selvästi toimivat käytännössä. Ja näitä käsiä on.”

Piispan mukaan sekä sanoja että tekoja tarvitaan, koska ne molemmat osoittavat Jumalan rakkautta ihmistä kohtaan.

Tehtävämme on toimia kirkossa, joka näkee lähimmäisen ja hänen elämäntilanteensa, niin omassa maassamme kuin maailmassamme. Kirkossa, joka haluaa sekä sanassa ja teossa välittää Jumalan rakkautta. Yhdessä, Jumalan ja auttavien käsien kanssa rohkenemme uskoa tulevaisuuteen.

Piispa Bo-Göran Åstrand vastaa toimittajien kysymyksiin suorassa lähetyksessä Piispan kyselytunnilla Radio Deissä keskiviikkkona 25. elokuuta kello 9.03 alkaen.

 

Kirkolliskokousviikon videoseuranta ja asiakirjat
Twitterissä kokousuutisia voi seurata tunnisteella #kirkolliskokous.