Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Pelastusarmeijan toiminnassa sosiaalinen ja hengellinen työ kulkevat käsikädessä

 

Pelastusarmeijan joulupatakeräys tunnetaan Suomessa laajasti. Kuva: Pelastusarmeija

Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 130 vuotta siitä, kun Pelastusarmeija tuli Suomeen.

Kolme Pelastusarmeijan upseeria, Constantin Boije af Gennäs, Hedvig von Haartman ja Alva Forsius pitivät Lontoosta koulutuksesta palattuaan Suomen ensimmäisen Pelastusarmeijan kokouksen Siltasaaren sirkusmaneesissa Hakaniemessä 8. marraskuuta 1889. Se oli Pelastusarmeijan toiminnan lähtölaukaus Suomessa. Pelastusarmeija kohtasi ensin vaikeuksia ja vastarintaa sekä viranomaisten että muiden kirkkojen taholta. Sotilaallisia termejä, pukuja ja uudenlaisia toimintatapoja vierastettiin.Alkuvaikeuksien jälkeen työ lähti kuitenkin leviämään ympäri maata, ja ihmisiä liittyi Pelastusarmeijan riveihin. Pelastusarmeija saavutti nopeasti ihmisten luottamuksen, ja sen tekemä sosiaalinen auttamistyö yhteiskunnan vähävaraisten ja syrjäytyneiden hyväksi oli merkittävää.

Sisällissodan aikana Pelastusarmeija onnistui pysymään puolueettomana ja toimi vain avuntarpeen mukaan. Vuonna 1929 Helsingin kaupunki lahjoitti järjestölle tontin niin pitkäksi aikaa, kun Pelastusarmeija tekee siellä sosiaalista työtä. Talvi- ja jatkosodan aikana pelastusarmeijalaiset auttoivat muun muassa jakamalla junassa matkustaville evakoille ruokaa, vaatteita ja lääkkeitä.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

Ihminen kohdataan kokonaisuutena

Yhä edelleen Pelastusarmeijan rooli suomalaisessa yhteiskunnassa on tärkeä. Vuonna 1906 alkanut joulupatakeräyksemme on tullut tutuksi kaikille suomalaisille. Keräyksellä autetaan kotimaan vähävaraisia. Pelastusarmeijan toiminnassa sosiaalinen ja hengellinen työ ovat aina kulkeneet käsi kädessä. Ihminen kohdataan kokonaisuutena. Kolmen ässän tunnuslause on alusta asti ollut soppaa, saippuaa, sielunhoitoa.

Pelastusarmeijalla on työtä tällä hetkellä noin 25 paikkakunnalla ympäri Suomea: 22 paikallisseurakuntaa eli osastoa, kolme sosiaalipalvelukeskusta, lasten lomakoti, kaksi vanhainkotia, seitsemän asumispalveluyksikköä, kolme päiväkotia, 16 second hand -myymälää. Paikallisten toimipisteiden kautta lähes 200 000 ihmistä saa hengellistä, henkistä ja aineellista apua vuosittain.

Avustustyötä ympäri maailmaa

Kansainvälinen Pelastusarmeija toimii 131 maassa. Seurakunnallisen työn lisäksi Pelastusarmeijalla on mm. sosiaalikeskuksia, klinikoita, kouluja ja erilaisia asumispalveluja kaiken ikäisille. Paikallisesti tuomme toivoa ja konkreettista apua satojen miljoonien ihmisten elämään eri puolilla maailmaa. Lisäksi tehdään katastrofi- ja projektityötä kriisi-, maanjäristys-, tulva-, pandemia- ja sota-alueilla. Avustustyö kohteissa jatkuu katastrofin jälkeenkin.

Pelastusarmeija alkoi evankelioimistyönä

Pelastusarmeijan on perustanut metodistisaarnaaja William Booth yhdessä vaimonsa Catherinen kanssa. William Booth toimi saarnaajana metodistikirkon piirissä vuosina 1851–1861. Myöhemmin hän erosi metodistikirkon palveluksesta ja aloitti vapaan evankelioimistyön Itä-Lontoossa vuonna 1865 yhdessä vaimonsa kanssa. Heihin liittyi joukko uskovaisia. Ryhmän nimenä oli alkuun Kristillinen lähetys, mutta vuonna 1878 otettiin käyttöön nimi Salvation Army (Pelastusarmeija). William Boothista tuli Pelastusarmeijan ensimmäinen kenraali.