Pekka Särkiöstä uusi kenttäpiispa

 

Kuva: Uusi Tie

Valtioneuvosto on yleisistunnossaan 9.8.2012 päättänyt esittää Tasavallan Presidentille, että kirkkoherra, teologian tohtori Pekka Särkiö (s.1963) nimitetään kenttäpiispan virkaan 1.9.2012 alkaen.

Kenttäpiispan virka täytetään nyt ensimmäistä kertaa viiden vuoden määräajaksi, kertoo Kirkon tiedotuskeskus.

Särkiö on toiminut vuodesta 2001 Keski-Lahden seurakunnan kirkkoherrana. Aikaisemmin hän on ollut muun muassa Tampereen hiippakunnan pappisasessorina, Keski-Lahden seurakunnan III kappalaisena ja Suomen Akatemian projektitutkijana.

Teologian kandidaatin tutkinnon Särkiö suoritti Helsingin yliopistossa vuonna 1989. Hänet on vihitty papiksi Tampereella vuonna 1989. Teologian tohtorin tutkinnon Särkiö suoritti Helsingin yliopistossa vuonna 1994.

IK-opisto (vuosisop) neliöb.17.-30.1.MJa

Kenttäpiispa johtaa ja valvoo puolustusvoimien hengellistä työtä sekä sotilaspappien työtä. Hän on myös kirkolliskokouksen sekä piispainkokouksen jäsen.

Tällä hetkellä virkaa hoitava kenttäpiispa Hannu Niskanen siirtyy eläkkeelle 1.9. alkaen. Määräaikaan mennessä virkaa haki yhteensä seitsemän henkilöä.