Paavi kutsuu kristikansaa yhteiseen Isä meidän -rukoukseen keskiviikkona 25.3.

 

Paavi Franciscus on esittänyt maailman kristityille kutsun yhteiseen rukoukseen tänään 25.3. kello 13 Suomen aikaa.

Paavi Franciscus kutsui sunnuntaina 22.3. pitämässään videopuheessa kaikkien kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen johtajia ja kaikkia maailman kristittyjä ”korottamaan äänensä kohti taivasta” ja rukoilemaan yhdessä Jumalaa 25.3.2020 kello 13 Suomen aikaa. Rukouksena on Jeesuksen opettama Isä meidän -rukous.

”Kuulkoon Herra kaikkien opetuslastensa yhteisen rukouksen”, paavi sanoi puheessaan.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Suomen ortodoksisen kirkon johtaja, arkkipiispa Leo on ilmoittanut osallistuvansa yhteiseen rukoukseen ja kehottaa kaikkia kirkon jäseniä toimimaan samoin.

”Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia, iankaikkisesti. Aamen.”