Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Pääministeri Juha Sipilä Turun Kristuspäivään

 

Kuva: Katri Hyväkkä/Keskusta

Turkuhallissa 2.12. järjestetään Kristuspäivä, jossa rukoillaan koko maan ja kaikkien sen kuntien ja niiden asukkaiden puolesta. Pääministeri Juha Sipilä tuo päivään valtiovallan tervehdyksen.

Valtakunnallista Kristuspäivää vietetään 2.12. Turkuhallissa. Tapahtuman odotetaan kokoavan tuhansia kristittyjä eri kirkkokunnista ja järjestöistä ympäri Suomea rukoilemaan Suomen ja suomalaisten puolesta. Kristuspäivän ohjelma alkaa klo 12 ja päättyy klo 21.

Turkuhallissa  kolmelta iltapäivällä alkavassa pääjuhlassa kuntien vaakunaviirit kannetaan ristinmuotoon Turkuhallin areenalle. Ristikuviolla halutaan konkretisoida yhteistä rukousta maamme puolesta.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Suurimmalla osalla Suomen 311 kunnasta on lipunkantaja sovittuna, mutta vielä arviolta sadalta kunnalta puuttuu lipunkantaja, arvioi  Hanne Tuulos Kristuspäivän viestinnästä.

Lipunkantajatilanne kunnittain 8.11. Keltaiselle merkittyihin kuntiin on lipunkantaja.

Kuntien rukousedustajien ilmoittautumisia lippukulkueeseen on kerätty koko syksyn ajan ja heitä etsitään edelleen kaikkialta Suomesta. Rukousedustajat on rekisteröity jo yli puolista Suomen kunnista. Ilmoittautumiset näkyvät oheisella kartalla keltaisena. Jos oma kuntasi on vielä kartalla vielä valkoinen, voisitko sinä tulla rukoilemaan kotikuntasi puolesta ja kantamaan sen lippua Kristuspäivään?

Adoptoi kunta

Mikäli kotikuntasi rukousedustajat on jo nimetty, voit myös adoptoida itsellesi kummikunnan, jolla ei vielä ole lipunkantajaa ja päästä näin kokemaan koskettava hetki lippumeren keskellä kun koko Suomi suljetaan rukouksiin. Kummikunnaksi sopii vaikka syntymäkotikuntasi, kesämökkikuntasi tai muu rakas kunta. Olisi mahtavaa, jos kummit voisivat pitää kiinni esirukouksesta adoptiokuntansa puolesta myös Kristuspäivän jälkeen.

Kristuspäivän ohjelmassa on mukana Suomen eturivin gospelartisteja Pekka Simojoesta Verkosto Kollektiiviin ja SUHE liveen sekä kymmenittäin eri kristillisten kirkkokuntien ja liikkeiden hengellisiä johtajia. Valtiovallan tervehdyksen päivään tuo pääministeri Juha Sipilä.

Ensimmäinen Kristuspäivä järjestettiin Turussa vuonna 2008. Se kokosi kansaa yli kirkkountarajojen ja synnytti laajasti yhteistä rukousta paikkakunnilla. Suomen juhlavuoden ja reformaation merkkivuoden merkeissä kristikansaa kutsutaan jälleen Turkuun yhteiseen rukouspäivään. Nyt päivän koollekutsujina ovat Hengen uudistus kirkossamme ry, Kansan Raamattuseura ja Turun alueen eri seurakunnat.

Koko ohjelma, käytännön informaatio ja pääsylippujen myynti löytyvät sivulta: www.kristuspaiva.fi

Kunnan lipunkantajaksi voit ilmoittautua osoitteessa: www.kristuspaiva.fi/ilmoittautuminen