Uutiset: Sley vastaa Ylen kritiikkiin: ”Työmme Inkerin kirkossa noudattaa piispainkokouksen linjauksia” Ihmisiä ja ilmiöitä: Severi Laakso: pappi ja muusikko samassa paketissa

Musiikkilinjan lukuvuosi huipentui Kevättalenttiin – musiikkivideo tulossa

 

Musiikkilinjan opiskelijat esiintyivät Kevättalentissa. Kuva: Suomen Raamattuopisto.

Suomen Raamattuopiston Musiikkilinjan vastaavan opettajan Mikko Nikulan mukaan linja antaa hyvät eväät musiikin ammattiopintoihin.

Yhteissoiton ja yhdessä tekemisen riemu oli käsinkosketeltavaa, kun Suomen Raamattuopiston Musiikkilinjan opiskelijat pistivät parastaan Kevättalentissa. Se oli Musiikkilinjan kevään pääkonsertti ja pidettiin Suomen Raamattuopiston kirkkosalissa perjantaina 24.5. Ensimmäisellä puoliajalla esiintyi Musiikkilinjan iso bändi, eli lähes kaikki opiskelijat. He esittivät kappaleen Uskonkipinä, joka on osa juuri julkaistua Särkyneiden messua. Messun ensiesityksen Musiikkilinja pääsi toteuttaman toukokuun alussa. Samainen kappale kuullaan myös musiikkilinjan tulevalla musavideolla, joka julkaistaan myöhemmin kesällä Raamattuopiston YouTube -kanavalla. Ison bändin jälkeen oli vuorossa kaksi folk-yhtyettä, jotka veivät musiikkimatkalle niin Afrikkaan kuin suomalaisen kansanmusiikkivaikutteisen gospelin maailmaankin. Väliajalla saatiin kahvin kanssa oikein savolaisherkkua, mustikkakukkoa. Toisen puoliajan musiikista vastasivat sitten kaksi rock-bändiä sekä tuotantobändi, jonka ohjelmisto koostui opiskelijoiden omista kappaleista.

Yleisön joukossa useiden oppilaiden perheväkeä ja läheisiä. Useille nuorille Raamattuopisto on ollut ensimmäinen paikka kotoa lähdön jälkeen, ja kasvua oli tapahtunut monella saralla. On itsenäistytty, usko on vahvistunut ja elämän suunta on selkiintynyt. Konsertissa läheiset näkivät musiikillisen kehittymisen ja rohkaistumisen. Eräänkin veli ihmetteli, kuinka hänen siskostaan oli kasvanut valovoimainen esiintyjä. Musiikkilinja pohjautuu paljolti yhdessä tekemiseen: harjoitellaan yhtyeissä, suunnitellaan ja tehdään yhdessä keikkoja. Toki välillä täytyy sulkeutua yksin oman instrumentin kanssa harjoitteluluokkaan tai studiolle hiomaan musiikkituotantoja. Musiikkilinjalla on nuorten lisäksi myös nuoria aikuisia ja joskus vähän kypsempiäkin. Oli mahtava nähdä, kuinka tänäkin vuonna niin erilaisista lähtökohdista tulleet ihmiset hitsautuivat lopulta yhdeksi lämminhenkiseksi porukaksi.

IK-opisto neliöb. 21.10.-3.11.

Kevättalentin jälkeen oli vielä yksi viikko jäljellä lukuvuotta. Siihen mahtui kasvavaa haikeutta ja eron kyyneleitä, mutta vielä myös kolme keikkaa: koko opiston Kevätkarkelot, Pihafolk sekä koulukonsertti Espoon kristillisellä koululla. Näissä päästiin vielä toistamiseen soittamaan Kevättalentissa esitettyjä kappaleita. Viikkoon mahtui myös vähän väliä kuuluvia ilouutisia saaduista opiskelupaikoista, aika moni oli päässyt jatkamaan myös musiikin ammattiopintoihin. Siihen oli Musiikkilinja antanut hyvät eväät.

Sirkus vaihtuu mutta pellet jää, näin olen usein todennut lukuvuoden päättyessä. Musiikkia, Raamattua ja yhdessä tekemistä – tällä reseptillä musiikkilinja jatkaa ensi syksynäkin, jos Luoja suo. Hakuaika on nyt menossa. Hakemuksen voi täyttää ja lisätietoja lukea sivulta musiikkilinja.fi. Ja seuraava Talentti ilta uuden Musiikkilinjan kanssa, on 2.11. Raamattuopistolla.

Teksi: Mikko Nikula
Suomen Raamattuopiston musiikkilinjojen vastaava opettaja