Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Valtio vei palkkarahat – uusi ura urkeni

 

Pakolaisten vastaanottokeskukset ovat tarjonneet luontevan ympäristön hyödyntää kehitysyhteistyössä hankittua kokemusta muita kulttuureja edustavien ihmisten kanssa toimimisesta. Kuva SPR:n vastaanottokeskuksesta Harjavallasta. Kuva on kuvakaappaus Ylen uutisvideolta. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Valtion rahoitusleikkausten myötä työttömäksi jäänyt kehitysyhteistyöväki on joutunut etsimään uusia urapolkuja.

Viime vuonna irtisanotut kehitysyhteistyön ammattilaiset ovat työllistyneet hyvin. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen tekemät valtiontalouden säästölinjaukset pakottivat kehitysyhteistyötä tekevät kansalaisjärjestöt viime vuonna rajulle ja nopealle kulukuurille. Syksyn aikana käydyt yt-neuvottelut johtivat järjestöissä yhteensä yli 130 henkilön irtisanomisiin, järjestöjen katto-organisaatiossa Kepa ry:ssä on laskettu.

Sen päälle tulevat vielä määräaikaisten työsuhteiden päättymiset, eläkkeelle siirtymiset, toimien osa-aikaistamiset ja lomautukset.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Työttömäksi jääneiden lukumäärä on hurja, mutta silti varsin moni on jo työllistynyt, Kepan kehityspoliittinen asiantuntija Auli Starck kertoo. Monen kohdalla työllistyminen on kuitenkin vaatinut alan vaihtoa.

– Osalle on löytynyt saman järjestön sisältä muuta työtä; jotkut ovat siirtyneet yksityisiin yrityksiin tai sosiaalialan tehtäviin. Osa on työllistynyt kansainvälisiin tehtäviin muun alan työhön. Myös freelancer-tyyppistä toimintaa ja konsultointia on aloiteltu jonkin verran, Starck luettelee.

Starckin tiedot perustuvat eri puolilta tulleisiin satunnaisiin viesteihin; tarkempia lukuja irtisanottujen työllistymistilanteesta ei ole.

”Ympyrä on sulkeutunut”

Moni irtisanotuista kehy-ammattilaisista on löytänyt työpaikan turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vastaanottokeskuksesta. Keskukset tarjoavatkin luontevan ympäristön hyödyntää maailmalla saatua osaamista.

Vastaanottokeskuksessa työskentelee nykyään myös kehitysyhteistyötä Jordaniassa Fida Internationalin hankkeessa tehnyt Katja Köykkä. Puoliso Timo Köykkä on puolestaan työllistynyt samoihin töihin kuin ennen pariskunnan lähtöä ulkomaille: ensihoitajaksi pelastuslaitokselle.

– Jordaniassa kuuntelin naisia, jotka olivat saatelleet miehensä tai lapsiaan maailmalle paremman elämän toivossa, ja nyt täällä Suomessa itse otan koppia heidän lapsistaan. Ympyrä on tavallaan sulkeutunut, mikä on aika huikeaa. Jos tämä ei ole johdatusta, niin mikä sitten on, Katja Köykkä pohtii.

– Ajattelen, että työssäni on ollut hirmu paljon hyötyä siitä, että minulla on kokemusta Lähi-idän kulttuureista; sieltähän keskuksemme asiakkaatkin ovat.

Kohdemaissakin irtisanottuja

Kohdemaissa pysyvästi asuvien paikallisten hanketyöntekijöiden työllistyminen on todennäköisesti vaikeampaa kuin Suomeen palanneilla, Fida Internationalin toiminnanjohtaja Harri Hakola toteaa. Suomen valtion leikkaukset merkitsivät vähintään satojen ihmisten työn loppumista.

– Joissakin kohdemaissa työttömyysaste on noin 50 prosenttia ja työllistyminen on lähtökohtaisesti paljon vaikeampaa kuin Suomessa. Näiden ihmisten työllistymistä helpottaa kuitenkin se, että he ovat olleet kansainvälisessä projektissa mukana, Harri Hakola sanoo.

 

Lue koko uutinen Ristin Voiton numerosta 13/2016.