Mitä Manipurissa tapahtuu? – Aikajana Intian konfliktin viimeaikaisista tapahtumista

 
Siniseen kauluspaitaan pukeutunut mies osoittaa tuhopoltetun kirkon raunioita

Intian Manipurin alueella asuu useita etnisiä heimoja, kuten meiteit, nagat ja kukit. Kukien ja meiteiden väliset suhteet ovat olleet jännitteiset jo vuosikymmenien ajan. Kuvassa paikallinen kristitty osoittaa meitei-heimon alueella sijainneen baptistikirkon raunioihin.

3. Toukokuuta Intian Manipurissa jännitteet pääosin kristityn kuki-heimon ja hinduenemmistöisen meitei-kansan välillä kärjistyivät väkivaltaisiksi. Mellakointi johti yhteisössä yli 200 kirkon polttamiseen ja yli 60 kristityn kuolemaan.

Kukien ja meiteiden väliset suhteet ovat olleet jännitteiset jo vuosikymmenien ajan. Viimeisimmät väkivaltaisuudet kuitenkin käynnistyivät, kun Manipurin hindumielinen hallinto päätti antaa meitei-kansan jäsenille lisää maata ja etuja sekä samalla häätää kristityt kukit esi-isiensä mailta.

Open Doorsin paikallisten kumppanien mukaan Koillis-Intia on ”sisällissodan partaalla”.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Taisteluiden puhkeamisen jälkeen äärihindut ovat tulleet pahoinpitelemään ja uhkailemaan kristittyjä ja pakottamaan heitä luopumaan uskostaan. Tuhannet kristityt ovat joutuneet hylkäämään kotinsa, ja nuoret miehet valmistautuvat taistelemaan.

Äärihindut käyttävät etnisiä jännitteitä hyväkseen ajaakseen hindumielistä ohjelmaansa. Open Doorsin paikallisten kumppanien mukaan Koillis-Intia on ”sisällissodan partaalla”.

Näkymä poltetun rakennuksen sisältä ikkuna-aukkojen läpi kohti ulkoilmaa.
Manipurin osavaltion kristittyjen instituutioita ja omaisuutta on poltettu ja tuhottu laajasti. Kuvassa paikallinen teologinen seminaarirakennus tuhopolton jäljiltä.
Mikä tähän on johtanut?

Helmikuussa 2023 Manipurin hindutvamielinen (hindutva tarkoittaa ajatusta, että Intian tulisi olla hindulainen maa) hallitus alkoi kerätä kristittyjen nimiä ja tietoja paikallisista seurakunnista ja pyysi heitä osallistumaan joukkomielenosoitukseen huumeiden väärinkäyttöä vastaan.

Välittömästi tiedonkeruun päätyttyä 9. maaliskuuta useat Manipurissa asuvat lähetystyöntekijät pidätettiin valheellisen syytöksen nojalla, että he olisivat laittomia maahanmuuttajia. Lähetystyöntekijät vangittiin, ja heitä uhkailtiin väkivallalla.

Samaan aikaan hindumieliset muodostivat ryhmiä suunnittelemaan ja toteuttamaan hyökkäyksiä kristittyjä vastaan. Näihin ryhmiin lukeutuu Arambai Tenggol, joka on yksi merkittävimmistä alueen kirkkojen polttamiseen osallistuneista ääriryhmistä.

Huhtikuussa osavaltion hallitus suoritti tutkimuksia metsäseuduilla, joilla asui monia Manipurin vuoristoheimoja, kukit mukaan luettuna. Tämän jälkeen se ensin julisti tietyt alueet suojelluiksi ja määräsi sitten niiden asukkaat häädettäviksi.

Pakolaisten autoletka pysähdyksissä hiekkatien mutkassa.
Manipurin alueen eri heimoihin kuuluvat kristityt elävät nyt konfliktin uuden kärjistymisen uhan alla ja pakenevat turvaa etsien joukoittain.
Määräys aiheutti kuohuntaa kuki-heimon kristittyjen keskuudessa, sillä heitä oltiin viemässä pakolla pois maasta, jonka he olivat esivanhemmiltaan perineet.

Tässä tapahtumaketjussa monet kristityille kuuluneet talot tuhottiin tavaroineen päivineen. 10. huhtikuuta osavaltion hallitus tuhosi myös kolme kirkkoa Itä-Imphalin heimoyhdyskunnassa, jossa asui useiden heimojen jäseniä.

Alueen paikallisten kristittyjen mukaan toistaiseksi 64 heimokristittyä on kuollut suoraan etnis-uskonnollisissa yhteenotoissa.

Alueella asuvan Open Doorsin kumppanin mukaan hindumielisen hallituksen teko oli tarkoitettu hyökkäykseksi alueen kristittyjä vastaan: ”Kristityt ovat asuneet tällä alueella sukupolvien ajan, ja heidän juurensa ovat tässä maassa. Miten voisimme muuttaa pois synnyinkodistamme?”

”Hinduryhmät eivät voi hyväksyä sitä, että Kristuksen löytämisen jälkeen kristittyjen elämä ja elämäntavat ovat parantuneet lähetystyöntekijöiden perustamien kunnollisten koulujen myötä. Alueen kirkko on alkanut kasvaa, mikä on saanut äärihindut pelkäämään, että kohta jäljellä ei ole enää hindutemppeleitä ja jumalankuvien palvojia.”

Aikajana

  • 28. huhtikuuta 2023: Vastauksena kristittyjen kukien karkottamiseen mailtaan osa heimon jäsenistä osoitti väkivaltaisesti mieltään hyökkäämällä paikkaan, jossa Manipurin pääministeri N. Biren Singhin oli määrä pitää julkinen puhe. Hyökkäyksessään mielenosoittajat sytyttivät tuleen arviolta sata tuolia ja muita välineitä. Lisäksi alkuperäiskansojen heimojohtajien foorumi julisti kahdeksantuntisen bandhin eli täydellisen, osavaltion laajuisen työseisokin. Churachandpurin kaupungissa mielenosoittajien ja poliisin välisissä yhteenotoissa turvallisuusjoukot käyttivät väkijoukkojen hajottamiseksi pamppuja, kyynelkaasua ja kumiluoteja. Käyttöön otettiin ulkonaliikkumiskielto, ja internetpalvelut kiellettiin. Alueelle lähetettiin suuret poliisijoukot.
  • 2. toukokuuta 2023: Manipurin oikeus määräsi osavaltion hallituksen myöntämään meiteille “heimokansan” (engl. Scheduled Tribe) aseman, mikä laajentaa heimon oikeutta erikoisetuuksiin. Hinduenemmistöinen meitei on luokiteltu virallisesti luokkaan, joka sallii heidän nauttia poliittista valtaa enemmistönä, kun taas osavaltion heimojen kristityt nauttivat ”heimokansan” etuoikeuksistaan.

”Tämä päätös oli äärimmäinen pettymys heimoryhmille, koska he ovat alueen alkuperäisiä asukkaita mutta silti alhaisemmassa asemassa”, sanoo Open Doorsin paikallinen kumppani tohtori Yohan Murry.

”Heimojen kristittyjen asema on heikompi, sillä he asuvat vuorilla ja heillä on täydet oikeudet maahansa. Rekisteröidyn aseman myöntäminen meiteille riistää kaiken vallan ja työmahdollisuudet heimojen ihmisten käsistä.”

Poltettu valkoinen auto nojaa sivuttain tiilimuuria vasten roskien keskellä.
Manipurin väkivaltaisuuksien jättämien tuhojen korjaaminen ja pakolaisten paluu kotiseudulleen tulevat viemään aikaa. Kuva tuhoalueelta.
  • 3. toukokuuta 2023: Kukit (jotka ovat lähes kaikki kristittyjä) järjestivät mielenosoitusmarssin, joka johti yhteenottoihin (hinduenemmistöisen) meitei-ryhmän kanssa. Tästä seurasi väkivaltaa, laajoja aineellisia vahinkoja ja kuolonuhreja. Kuolleiden joukossa oli paljon niin meiteiden kuin kukienkin jäseniä. Äärihindut ovat hyödyntäneet tällaista yhteisöväkivaltaa jatkaessaan hyökkäyksiään kristittyjen yhteisöä vastaan. Sekä meiteiden että kukien kirkkoja poltettiin ja hajotettiin. Kristittyjä pahoinpideltiin ja häädettiin kodeistaan.

Määrättiin myös ulkonaliikkumiskielto ja annettiin käsky ampua ihmisiä näköetäisyydeltä. Ulkonaliikkumiskiellosta huolimatta ääriryhmä Arambai Tenggol jatkoi jokaöisiä iskujaan Bisnupurin, Kakchingin ja Thoubain piirikuntien kyliin, joissa se kävi pakottamassa kristittyjä hylkäämään uskonsa.

Kukien ja muiden heimojen jäsenten oli pakko paeta henkensä edestä, ja meiteihin kuuluvat kristityt joutuivat piilottelemaan Assamin, Tripuran ja Nagalandin osavaltioiden rajojen pinnassa.

  • 9. toukokuuta 2023: Kahden kokonaisen kylän asukkaat pakotettiin hylkäämään uskonsa, ja kieltäytyjät pahoinpideltiin julmasti. Kaikki ympäröivien alueiden asukkaat joutuivat pakenemaan osavaltion pääkaupunkiin Imphaliin tai ympäröiville vuoristoseuduille. Open Doorsin kumppanit raportoivat, että pahoinpideltyjen joukossa oli yksi pastori ja kolme evankelistaa.

Manipurin paikallisten kristittyjen mukaan toistaiseksi 64 heimokristittyä on kuollut suoraan etnis-uskonnollisissa yhteenotoissa. Yli 230 kirkkoa eri puolilla osavaltiota on poltettu tuhkaksi, ja yli 1 000 taloa on ryöstetty ja poltettu.

 
Open Doors neliömainos artikkelin jälkeen

Aiheet

,