Sisäministeri Päivi Räsänen (KD) pitää valitettavana uskonnonopetuksen vähentämistä yhdellä vuosiviikkotunnilla, mutta Räsäsen mukaan vähentämistä vain yhdellä tunnilla voidaan kuitenkin pitää torjuntavoittona.
Tavoitteenamme oli koko neuvotteluprosessin ajan säilyttää uskonnonopetuksen tuntimäärä nykyisellään. Puolueiden tavoitteet olivat kuitenkin kaukana toisistaan ja vaihtelivat neljän tunnin ja kahden tunnin vähennyksen välillä. Tältä pohjalta vain yhden tunnin vähennys on torjuntavoitto vaikka harmittaakin kovasti, Räsänen toteaa.
Valtioneuvosto päätti eilen perusopetuksen uudesta asetuksesta. Sen mukaan kristillisten koulujen asema selkeytyy ja perusopetuksen asetukseen nostetaan kristilliset perinteet.
Räsäsen mukaan asetuksessa varmistetaan kristillisdemokraattien tavoitteiden mukaisesti, että maailmankatsomuksellisilla kouluilla on oikeus antaa oppilaille opetuksen perustana olevaan maailmankatsomukseen perustuvia arvoja, tietoja, taitoja ja valmiuksia painottavaa opetusta läpäisyperiaatteella. Kirjaus selkeyttää kristillisten koulujen asemaa.
– Säädös toteuttaa perustuslakivaliokunnan aiempaa linjausta läpäisyperiaatteesta ja selkeyttää voimassa olevan asetuksen muotoilua, joka on ollut tulkinnanvarainen. Maailmankatsomuksellinen koulu saa tulevaisuudessakin olla maailmankatsomuksellinen, Räsänen iloitsee.
Räsänen iloitsee, että uuteen perusopetusasetukseen kirjataan KD:lle tärkeä tavoite kristillisten perinteiden tuntemisen ja ymmärtämisen edistämisestä opetuksessa.
– Tällä edistetään myös hallitusohjelman edellyttämää arvokasvatuksen vahvistamista perusopetuksessa. Sivistysvaliokunta on korostanut sekä perusopetuslain, että uskonnonvapauslain yhteydessä kristillis-humanistisen perinteemme tuntemisen tärkeyttä. Nyt sitä koskeva kirjaus on myös asetuksessa mukana.
– Keskustelu suvivirren asemasta osoittaa, että tarve kristillisten perinteiden nostamisesta asetuksen tasolle on ilmeinen, Räsänen toteaa.