Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Mediasäätiön suurin tukipotti dokkarille nuorten naisten blogeista

 

Mina Laamo on käsikirjoittanut aiemmin muun muassa elokuvan \”Parinvaihto\”. Kuva alokuvasta.

Mina Laamon ohjaama ja Suvi Lindénin tuottama dokumentti ”Toinen maailma” sai Kirkon mediasäätiön kevään suurimman tukisumman, 15 000 euroa. Kaiken kaikkiaan Kirkon mediasäätiö myönsi tällä kertaa tukea yhteensä 93 000 euroa viidelletoista eri ohjelmahankkeelle.

Laamon dokumentti kertoo kolmesta nuoresta naisesta, jotka tasapainottelevat täydellisemmän elämän ja epäonnistumisen pelon välillä. Heitä kaikkia yhdistää blogin pitäminen, jonka kautta he jakavat elämäänsä tuntemattomien kanssa. Heidän yhteinen kysymyksensä on, miten löytää tie kohti oman epätäydellisyyden, keskeneräisyyden ja elämän hallitsemattomuuden hyväksymistä, kohti ehjää ja kokonaista minuutta.

Yhteistä usealle säätiön tukemalle hankkeelle oli kertomus yhteiskunnan erilaisten vähemmistöjen ja syrjään jääneiden ihmisten elämästä. Claes Olssonin tuottama Irti-purjehdus kertoo syrjäytyneiden nuorten yhteisestä purjehdushankkeesta, Mats Långbackan tuottama Helsinki Outsiders kuvaa vaikeavammaisten sähkötuoli-salibandyjoukkueen tarinan ja Janne Niskalan tuottama Kahden sielun sisko tarkastelee uskonnon näkökulmasta saamelaisuutta ja homoseksuaalisuutta. Kaikki nämä dokumentit saivat 10 000 euron tuotantotuen.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

Tänä keväänä Mediasäätiön tukea haettiin kaikkiaan 82 ohjelmahankkeeseen. Hakemusten yhteisarvo oli 765 000 euroa.

Kirkon mediasäätiö tukee uskontoa ja elämänkatsomusta käsitteleviä ohjelmia. Tähän mennessä se on jakanut ohjelmatukea yhteensä runsaat 2,5 miljoonaa euroa. Kirkon mediasäätiö jakaa ohjelmatukea kaksi kertaa vuodessa.

Kaikki tuotantotukea saaneet hankkeet verkkouutisen liitteenä osoitteessa evl.fi/uutiset

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)