Maria Immonen Luterilaisen maailmanliiton johtotehtäviin

 

Maria Immonen on aikaisemmin toiminut mm. Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyön johtajana.

Maailmanpalvelu-osaston johtajana Maria Immonen vastaa humanitaarisen avun antamisesta monilla maailman kriisialueilla.

Maria Immonen on valittu Luterilaisen maailmanliiton (LML) Maailmanpalvelu-osaston johtajaksi seuraavaksi viideksi vuodeksi. Immonen on ensimmäinen kyseiseen tehtävään valittu nainen. Hän on aikaisemmin työskennellyt Maailmanpalvelussa vuosina 2003-2008, ja on toiminut Maailmanpalvelun apulaisjohtajana vuodesta 2014 alkaen.

Luterilainen maailmanliitto perustettiin luterilaisten kirkkojen välisen yhteistyön edistämiseksi vuonna 1947, ja nykyään siihen kuuluu 144 kirkkoa kaikista maanosista; yhteensä noin 72 miljoonaa luterilaista. Se tukee jäsenkirkkojaan taloudellisesti sekä koulutuksellisesti, painottaen ihmisoikeustyötä sekä maailmanrauhan edistämistä.

Hgin rttukoulu vkot 31 ja 32 Smy

Maailmanpalvelu on  LML:n suurin osasto ja keskittyy humanitaarisen avun antamiseen. Maailmanpalvelu toimii monilla kaikkein vaikeimmilla kriisialueilla, kuten esimerkiksi Keski-Afrikan tasavallassa, Kamerunissa, Etelä-Sudanissa, Syyriassa ja Irakissa.

 

Lähde: Kirkon tiedotuskeskus

Kuva: Paula Laajalahti