Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Mahdollisuus Muutokseen –kampanja herättelee nyt Pohjanmaata reilun 70 seurakunnan voimin, yli kirkkokuntarajojen

 

Kokkolalainen laulaja, Riikka Elisabeth Hertteli, avaa Mahdollisuus Muutokseen -kampanjassa elämänsä puhuttelevat käänteet. Kuva: IRR-TV

Missiokoordinaattori Essi Viljanen laskee, että juuri käynnistynyt kampanja tavoittaa tapahtumien ja median kautta puoli miljoonaa suomalaista. Seurakuntien tavoite on antaa toivoa elämänhaasteiden kanssa kamppaileville ihmisille.

Mahdollisuus Muutokseen starttasi keskiviikkona Seinäjoella. Tänään perjantaina 8.3. avajaiset pidetään Vaasassa, huomenna Kokkolassa.

Kampanjan takana on yli 70 Keski- ja Etelä-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan suomen- ja ruotsinkielistä kristillistä seurakuntaa.

IK-opisto Neliöb. 18.-31.3.

Vastaavaa seurakuntien yhteistä ponnistusta ei ole aiemmin maakunnissa nähty.

Kymmenien kuntien asukkaille jaetaan kotiin Elämäsi Mahdollisuus -kirjanen, jonka painos on 190 000 kappaletta.

Tarinansa mediakampanjalle antaneet kertovat koskettavasti, miten he selvisivät ja löysivät avun ja toivon vaikeaan tilanteeseensa. Mukana ovat mm. tuoreessa Me Naiset -lehdessä (9/2018) elämänsä käänteistä kertoneet Jippu ja Sami Elorinne sekä toimitusjohtaja Minna-Maaria Sipilä, ex-rikollinen nykyinen pastori Jimmy Huhtala Lapualta, laulaja Riikka Elisabeth Hertteli Kokkolasta, palveluneuvoja Marika Ketola Vaasasta ja kansanedustaja Harry Wallin Seinäjoelta.

Mahdollisuus Muutokseen -missiokonseptin on kehittänyt Keravalla sijaitseva medialähetysjärjestö IRR-TV.

Pohjanmaalla kampanja kestää neljä viikkoa, jonka aikana järjestetään satoja tapahtumia.

Kampanjan henkilöistä esitetään lyhytohjelmia ja haastatteluja AlfaTV:llä maaliskuussa joka ilta klo 21.

Mediamissioita on järjestetty 2000-luvun aikana yli sadassa kaupungissa eri puolilla maailmaa. Suomessa missioita on ollut kuusi, muun muassa pääkaupunkiseudulla, Varsinais-Suomessa, Kanta- ja Päijät-Hämeessä sekä Pohjois-Karjalassa.

 

Aiheet