Liittyisikö Jeesus nukkuvien puolueeseen?

 

Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola arvioi torstaiaamuna Radio Dein Päivän blogissa, mihin poliittiseen puolueeseen Jeesus mieluiten kuuluisi.
– Voisiko käydä niin kurjasti, että katseltuaan aikansa tätä Baabelin sekamelskaa hän masentuisi, jättäisi äänestämättä ja liittyisi nukkuvien puolueeseen? Korhola heittää.

Viime eurovaalien jälkeen käynnistyi keskustelu Jeesuksen puoluekannasta, kun parlamenttiin päässyt ortodoksipappi Mitro Repo (sd) perusteli puoluevalintaansa Jeesuksen yhteiskuntanäkemyksillä.

Eija-Riitta Korhola letkautti radiokolumnissaan pohdinnan Jeesuksen puolueväristä olevan jälleen ajankohtaista, kun eduskuntaan on syntynyt uusi puolue perussuomalaisten annettua lähtöpassit kansanedustaja James Hirvisaarelle.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Omaan puolueeseensa Kokoomukseen Jeesus ei Korholan mukaan istuisi oikeistopuolueen veropolitiikan takia. Keskustan tupailtoihin maanviljelysvertauksia viljellyt Nasaretin mies sopisi, mutta Korhola epäilee kepulaisen junttapolitiikan olevan kuitenkin liian arveluttavaa.

Siinä missä Mitro Repo puhui eurovaalien jälkitunnelmissa Jeesuksen demariuden puolesta, Korhola arvioi ettei hyvien tekojen ulkoistaminen yhteiskunnan vastuulle saisi Jeesus Nasaretilaisesta suomalaista demaria.

Vasemmistoliitossa Korhola näkee liikaa katkeruutta sekä vihaa. Vihreät ja kristillisdemokraatit meppi sulkee laskuista samasta syystä. Korhola katsoo molempien pitävän itseään muita parempina, mikä on vierasta Jeesuksen opetukselle.

– Tässä sitä ollaan, olemme kaikki onnettomia, kukin omalla tavallamme. Herra auttakoon, tuskaili Korhola puolueiden vajavaisuutta Radio Dein aamulähetyksessä.

Eija Riitta Korhola kuuluu EU-parlamentissa Euroopan kansanpuolueeseen (EPP). Ryhmä koostuu maltillisten keskustalaisten, keskustaoikeistolaisten ja kristillisdemokraattisten puolueiden euroedustajista.

Eija Riitta-Korhola kolumnoi Radio Deissä torstaisin klo 8.30 tai klo 12.50.

Kuuntele kolumni Radio Dein ohjelma-arkistosta.

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)