Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Legendaarisen HB:n comeback -keikka Kansanlähetyspäivillä

 

Kansanlähetyspäivät järjestetään Ryttylässä 5.-7.7.2024.

Tänä vuonna Kansanlähetyspäivillä musiikki on yleisön pyynnöstä monimuotoisesti esillä pääohjelmassa. Luvassa on kauneimpia hengellisiä lauluja yhdessä laulaen, laadukkaita konsertteja ja Elämäni hengellinen biisi -kisailu.

Raskaamman musiikin ystävien rukoukset on myös kuultu. Legendaarinen HB tekee ensimmäisen alkuperäisellä kokoonpanolla olevan comeback -keikkansa Kansanlähetyspäivien nuortenohjelmassa lauantaina 6.7. klo 23.15.

HB on vuonna 2002 perustettu sinfonista metallia soittava forssalainen gospel -yhtye. Yhtye sai uralleen lähtösysäyksen gospelin bändikisasta Ryttylästä. HB on luonut urallaan Suomigospelin kansainvälisesti merkittävimmän uran. Isoja festari keikkoja tehtiin niin Euroopassa kuin Etelä- Amerikassakin. Jäähyväiskeikkansa yhtye soitti 10. joulukuuta 2016 Saksassa.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

Yhtye on julkaissut seitsemän pitkäsoittoa. Gospel-yhtyeille harvinaista on se, että useampi albumi on ollut suomen virallisella top 40 -listalla, parhaimmillaan viidentenä. Yhtye on toiminut tinkimättömän laadukkaasti niin kristillisessä sanomassaan, musiikissaan kuin tuotannossaankin.

Konserttiin on vapaa pääsy. Pysäköinti alueella on maksullista ja pysäköintilipun voit ostaa ennakkoon Kansanlähetyspäivien verkkokauppa Puodista. Kansanlähetyspäivien koko ohjelmaa löytyy verkosta.

HB:n alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluvat: Samuli Mäki-Kerttula, Johanna Kultalahti, Antti Niskala ja Tuomas Mäki-Kerttula