Laulut jotka syntyivät rakkaudesta ja työstä ihmisten rinnalla 

 
 

Jari Kekäleen mukaan psalmit ovat sielunhoitoa – rukouksia ja tuntoja, jotka puhuttelevat jokaista omalla kielellään. Kuva: Mikko Huhdanmäki

Perheneuvonnan 50-vuotisjuhla saa ainutlaatuisen lahjan: uuden musiikkiprojektin, jossa sanat ja sävelet kumpuavat ihmisten todellisista tarinoista. Parisenkymmentä vuotta kirkon perheterapeuttina toiminut sanoittaja Jari Kekäle kertoo, kuinka työstä, uskosta ja elämästä tuli laulujen lähde. 

– Kun kaikki vain tapahtuu, sitä ei voi kutsua muuksi kuin johdatukseksi, sanoo Jari Kekäle.  

Kekäle on pappi, psykoterapeutti ja pitkän linjan lauluntekijä, joka tuli tunnetuksi Elämän puu -levyn teksteistä. Projekti sai alkunsa sattumalta ystävän syntymäpäivillä, kun keskustelu psalmien voimasta johti uuden laulusarjan syntyyn. 

– Kirjoitin yhdessä illassa useita psalmitekstejä, ja seuraavana päivänä Tommi Kalenius oli jo säveltänyt niistä kuusi. Kaikki vain loksahti paikoilleen, hän kertoo. 

Kekäleen mukaan psalmit ovat sielunhoitoa – rukouksia ja tuntoja, jotka puhuttelevat jokaista omalla kielellään.  

– Niissä on jotain, joka kantaa myös pimeässä laaksossa. 

Rakkauden ja elämän lauluja 

Nyt Kekäle ja Järvenpääläinen muusikko Make Perttilä ovat tehneet uutta musiikkia Keravan, Tuusulan ja Järvenpään seurakuntien perheneuvonnan 50-vuotisjuhlavuoteen. 

– Työkaverini saivat kertoa ihmisestä tai tilanteesta, joka on heille merkityksellinen. Minä poimin heidän tarinoistaan sanat, Make sävelsi, Kekäle kertoo. 

Näin syntyi kymmenen laulua – henkilökohtaisia mutta samalla yhteisiä. Yksi niistä, Sinun vuorosi, kertoo työkaverin muistisairaasta äidistä. 

– Nyt on sinun vuorosi ottaa rakkautta vastaan, 
saada osa takaisin siitä, minkä suulta sain. 

– Siinä on jotakin hyvin totta ja liikuttavaa, Kekäle sanoo hiljaa.  

– Kun ihminen sanoittaa rakkautta, siitä tulee totta. Siksi tämä konsertti on meille kaikille erityinen. 

Musiikin voima hoitaa 

Juhlakonsertti järjestetään Keravan kirkossa keskiviikkona 19. Marraskuuta. Konsertti kantaa samaa nimeä kuin laulu – Sinun vuorosi. Mukana on laaja joukko ammattilaisia, muun muassa säveltäjä-tuottajaPerttilä, saksofonisti Joonatan Rautio ja laulaja Heidi Simelius

“Monesti me vain kuuntelemme muita, mutta nyt on meidänkin vuoromme kertoa, mitä työmme merkitsee.” 

– Meillä on ollut upea yhteishenki, Kekäle kuvailee. 

– Nämä laulut eivät ole vain juhlia varten, vaan ne voisivat olla ihan oikea levy – ja ovatkin, sillä ne julkaistaan myös digitaalisena äänitteenä. 

Perttilän sävellykset ja Kekäleen tekstit täydentävät toisiaan.  

– Make löytää sävelillään sen, mitä en sanoiksi saa. Hänellä on kyky nostaa laulun sydän esiin, Kekäle kiittää. 

Elämää ja työtä rinnalla kulkien 

Perheneuvonnassa Kekäle on työskennellyt 18 vuotta.  

– Ajattelen, että se on kuin Jerikon majatalo Laupiaan samarialaisen vertauksessa: paikka, jossa haavoittunut saa levätä ja toipua. 

Hän tietää, että työ on raskasta ja vaatii rajojen tuntemista.  

– Jos ei pidä huolta itsestään, tulee myötätuntouupumus. Siksi minulle on tärkeää jalkapallo, uni – ja laulujen kirjoittaminen. Se on luovaa leikkiä, venttiili, jossa saa hengittää. 

Kekäle uskoo, että musiikki voi olla yhtä hoitavaa kuin hyvä keskustelu.  

– Laulu tavoittaa jotain, mitä sanat yksin eivät. Se voi antaa ihmiselle kokemuksen, ettei hän ole yksin – ja että toivoa on. 

Kuuntelijan vuoro kertoa 

Juhlakonsertti Sinun vuorosi on kutsu pysähtymään ja kuuntelemaan.  

– Monesti me vain kuuntelemme muita, mutta nyt on meidänkin vuoromme kertoa, mitä työmme merkitsee. Ja samalla on kuulijan vuoro ottaa vastaan. 

Kekäle hymyilee:  

– Ehkä juuri siksi tämän levyn nimi on niin osuva. Nyt on meidän kaikkien vuoro – rakastaa, kuunnella ja tulla kuulluksi. 

Keravan, Tuusulan ja Järvenpään seurakuntien perheneuvonnan 50-vuotisjuhlakonsertti “Sinun vuorosi” pidetään keskiviikkona 19.11. klo 19 Keravan kirkossa. Vapaa pääsy, glögi ja piparit klo 18 alkaen. 

Kuuntele Jari Kekäleen Aamuvieras –ohjelman haastattelu Dei Plus –palvelusta