Lapsiavioliittojen loppu

 

Bangladeshilainen Sveeti pelastui lapsiavioliitolta ja sai jatkaa opintojaan.

Fida International teki vuonna 2019 työtä bangladeshilaisissa kylissä ehkäistäkseen lapsiavioliittoja. Kolme kyläläistä kertoo taistelustaan haitallisia perinteitä vastaan.

Bangladeshilaisista lapsista edelleen melkein 40% joutuu keskeyttämään koulunkäynnin jo ala-asteella. Usein pojat joutuvat jo lapsina töihin hankkimaan elantoa perheelle ja yli puolet tytöistä naitetaan alaikäisinä. Koronapandemian vuoksi lapset ovat yhä suuremmassa vaarassa tippua koulupolulta pois.

Oikeus käydä koulua kuuluu myös tytöille

Fidan työn keskiössä Bangladeshissa on lasten koulunkäynnin tukeminen ja lasten oikeuksien toteutuminen. Työtä tehdään 18 eri yhteisössä yhdessä Assemblies of God -kirkkokunnan

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Ashirbad-järjestön kanssa. Viime vuonna 1 551 oppilasta osallistui Fidan työpajoihin, joissa he kuulivat lapsen oikeuksista ja koulunkäynnin tärkeydestä. Useimmat kuulivat oikeuksistaan ensimmäistä kertaa.

17-vuotias Sveeti osallistui yhteen Fidan järjestämistä työpajoista. Hän kuuli siellä ensimmäistä kertaa elämässään, että myös hänellä on oikeus käydä koulua, vaikka hän onkin tyttö. Sveetin isä halusi naittaa tyttärensä, mutta Sveeti piti puolensa ja kertoi isälleen, mitä oli työpajassa oppinut. Häät peruttiin ja Sveeti haaveilee nyt lentoemännän ammatista.

– Tyttäreni eivät joudu lapsimorsiamiksi

Sapna oli vasta 12-vuotias, kun hänet naitettiin 23-vuotiaalle miehelle.

– Jouduin keskeyttämään koulun ja keskittymään kodinhoitoon. Nyt maamme laki kieltää lapsiavioliitot, mutta ihmiset pelkäävät, että täysi-ikäinen tyttö on liian vanha eikä enää kelpaa kenellekään vaimoksi. Fidan järjestämässä työpajassa opin, että minun tehtäväni on suojella kolmea tytärtäni. Haluan, että he menevät naimisiin vasta täytettyään 18 vuotta. Koulutus on tärkeää. Pidän huolta siitä, että tyttäreni saavat käydä koulunsa loppuun.

Mohammad on 42-vuotias perheenisä. Hänen perheeseensä kuuluu vaimon lisäksi kolme tytärtä ja poika. Hänen palkkansa ei riitä perheen elättämiseen.

Haluan antaa nuoremmille lapsilleni mahdollisuuden käydä koulunsa loppuun ennen avioitumista.

– Tyttöjen vanhemmilla ei ole helppoa. Kun maaseudulla asuva tyttö avioituu, hänen perheensä maksaa myötäjäiset. Mitä vanhemmaksi tyttö tulee, sitä vaikeampi hänelle on löytää aviomiestä. Kun vanhin tyttäreni täytti 13 vuotta, jouduin tekemään vaikean päätöksen ja naittamaan hänet naapurikylän pojalle. Siitä alkoivat tyttäreni ongelmat. Hän oli liian nuori avioliittoon, ei ymmärtänyt sen merkitystä eikä sopeutunut perhe-elämään. Hän sairastui. Sitten hän tuli raskaaksi, mutta ei tiennyt asiasta mitään. Se oli rankkaa aikaa koko perheellemme. Pääsin Fidan järjestämään koulutukseen, jossa kuulin lapsiavioliittojen haitoista ja lasten oikeudesta koulunkäyntiin. Nyt ajattelen, että olen pilannut tyttäreni elämän naittamalla tämän liian aikaisin. Haluan antaa nuoremmille lapsilleni mahdollisuuden käydä koulunsa loppuun ennen avioitumista.

Lue lisää Fidan työn huippuhetkistä vuoden 2019 vuosikertomuksesta.